Oulun yliopiston
historiatieteiden julkaisu

Uskova ja tasa-arvoinen  kristillisen naisihanteen murros Suomessa sata vuotta sitten

Kaisa Mutenia

Naisen asema muuttuvassa yhteiskunnassa on askarruttanut vuosisatojen ajan. Eri aikakausina on löydetty omat aikaan sopivat ideologiat ja syyt perustella eri näkökantoja. Keski- ja yläluokkainen Suomen Naisyhdistys pohjasi ideologiansa 1800-luvun lopulla vahvasti kristilliseen ajatteluun – kristinuskon avulla yhdistykseen kuuluvat naiset pystyivät oikeuttamaan näkemyksensä naisten ja miesten tasa-arvoisuudesta. Uskonto takasi naisille varmimmin pääsyn julkiseen elämään ja naisille edulliset siveellisyysnormit. Kristillissosiaalisessa auttamistyössä naiset ottivat aktiivisemman roolin yhteiskunnassa.

Naisliikkeen synty Suomessa

Suomalainen naisliike järjestäytyi 1800-luvun lopussa vaatien naisille yhtäläisiä mahdollisuuksia niin koulutukseen, virkoihin kuin poliittiseen päätöksentekoonkin. Naisliikkeen muodostumisen katsotaan liittyvän uuden kansalaisyhteiskunnan syntyyn, jolloin vanha säätyjakoon perustunut yhteiskunta oli murenemassa. Naisliike kykeni ennen kaikkea pukemaan sanoiksi aikansa keskeisiä yhteiskunnallisia ongelmia ja avaamaan keskustelua aiheista.

Suomen Naisyhdistys otti tavoitteekseen perustamisvuonaan 1884 naisten äänioikeuden, mutta tavoite oli kuitenkin luokkasidonnainen: äänioikeus haluttiin vain pienelle etuoikeutetulle naisjoukolle, joka täytti olemassa olevan säätyläisjärjestelmän ehdot.

Huolimatta maallistumisesta ja luonnontieteellisen ajattelun voimistumisesta, kristillisyydellä oli vielä 1800-luvun lopun Suomessa vahva asema. Myös Suomen Naisyhdistyksen piirissä kristillisyydellä oli hallitseva rooli, ja tukea naisasialle etsittiin esimerkiksi Raamatusta.

Sisäisten kamppailujen kautta vakaumus

Naisliikkeen alkuaikoina monet naiset kävivät vaikeita sisäisiä kamppailuja. Heitä askarrutti, oliko oikein, että nainen nousi taistelemaan oikeuksiensa puolesta, vai oliko Jumalan tarkoittanut, että naisen tuli alistua osaansa. Suomen Naisyhdistyksen piirissä päädyttiin vakaumukseen, jonka mukaan naisten vapautus ilman kristinuskoa ei voisi tuottaa naisille eikä ihmiskunnalle todellista onnea. Tämä uusi naisihanne nojasikin entistä vahvemmin kristinuskoon.

Suomessa vahvasti vaikuttanut alistamisen teologia oli saanut kilpailevan näkemyksen. Alistamisen teologia perustui luomisjärjestykseen – mies oli luotu ennen naista, joten miehisellä vallalla oli jumalallinen alkuperä. Suomen Naisyhdistyksen kannattama sukupuolten yhdenvertaisuuden periaate oli itse asiassa vanha, jo 200-luvulta peräisin oleva suuntaus, joka voimistui 1800-luvulla yksilöllisyyttä ja vapautta korostaneiden ajatusten myötä. Sen mukaan mies ja nainen oli luotu tasa-arvoisiksi, ja todisteet tähän voidaan löytää Raamatusta.

Erityisesti papiston piirissä naisten kannattamat uudet aatteet nostattivat laajaa vastustusta. Erityisen näkyvästi naisia vastaan kamppaili piispa Gustaf Johansson, joka näki naisliikkeen uhkaavan Jumalan säätämää sosiaalista järjestystä.
Naiset olivat konservatiivisempia kuin miehet ja näin ollen pitivät tiukemmin kiinni perinteisistä uskonnollisista käsityskannoista. Naisten uskonnollisuuteen liittyi myös tietoista ja tiedostamatonta puolustusasennetta. Kristinuskoon vetoaminen toikin naisten pyrinnöille enemmän uskottavuutta.

Siveellisyyskysymys

Eräs Suomen Naisyhdistyksen tavoitteista oli siveellisyyskysymyksen ratkaisu. Yhdistyksen mukaan moraaliarvojen oli oltava samat niin naisille kuin miehille, ja se kannatti myös valtion kontrolloiman ohjesääntöisen prostituution lakkauttamista. Heidän yllätyksekseen erityisesti tämä osa liikkeen ohjelmaa herätti vastustusta osassa luterilaista kirkkoa ja sen merkittäviä edustajia. Asiaa tutkinut Pirjo Markkola toteaa kirjassaan Synti ja Siveys – Naiset, uskonto ja sosiaalinen työ Suomessa 1860–1920, että monet naiset osoittivatkin tässä kysymyksessä rohkeutta tarttumalla aiheeseen, joka aikakauden yleisessä mielipiteessä tuomittiin heille sopimattomaksi.

Naiset joutuivat aluksi puolustamaan oikeuttaan, tai pikemmin velvollisuuttaan, puhua moraalireformin puolesta. Piispa Johansson syytti näitä naisia muun muassa siitä, että he itse asiassa edistivät siveettömyyttä puhumalla moraalireformista. Naisilla oli äiteinä tärkeä asema perheissä, ja yhteiskunta näki heidän siveytensä ensiarvoisen tärkeänä. Piispa Johansson pelkäsi naisten näin ollen uhkaavan perheiden hyvinvointia, koska epäsiveellisistä asioista ääneen puhumisen katsottiin tuovan asiat lähelle puhujaa.
Ennen kaikkea syntiinlankeemuksen kuvaus naisesta miehen viettelijänä pahaan antoi luvan naisen alistamiseen. Naisilla myös arvioitiin olevan heikommat älynlahjat kuin miehillä, siksi he tarvitsivat miehistä holhousta. Naisasianaiset surivatkin sitä, että naisia ei kohdeltu yksilöinä, vaan heidät nähtiin vain sukupuolensa edustajina.

Yhteiskuntaelämä ja nainen

Naisasianaiset katsoivat, että naisten aktiivinen rooli oli tärkeä pyrittäessä kohti parempaa moraalia ja uudenlaista yhteiskuntaa. Naisilla oli tavallaan velvollisuus siihen: näin virheestä, joka johti paratiisista karkotukseen, tulisi viimeinkin osa menneisyyttä. Porvarillisen Naisyhdistyksen kannattajat näkivät sukupuolieron ennen kaikkea sekä yhteiskunnallista, valtiollista että poliittista elämää rikastuttavina tekijänä.

Nainen ja mies nähtiin toisiaan täydentävinä, ja tämä kristillissosiaalinen uudistusliike rohkaisi naisia tarttumaan tehtäviin, joita oli aiemmin pidetty heille sopimattomina. Esittämällä uusia tulkintoja Raamatusta naiset alkoivat vaatia myös lainsäädännöllisiä uudistuksia. Koska Jumala oli luonut miehen ja naisen erilaisiksi mutta samanarvoisiksi, naisia ja naisellisia arvoja tarvittiin myös kaikilla yhteiskunnan alueilla.

Naimattomien naisten äitiys

Äitiys liittyi olennaisesti kristilliseen avioliittoon ja perhe-elämään. Kaikki naiset eivät kuitenkaan halunneet äideiksi ja vaimoiksi. Äitiys ei ollut myös kaikille mahdollinen 1800-luvun lopun Suomessa väestöllisestä epätasapainosta johtuen: naisia oli suhteessa enemmän kuin miehiä. Suomi muuttui maatalousvaltaisesta sääty-yhteiskunnasta teollistuvaksi ja kaupungistuvaksi kansalaisyhteiskunnaksi, jossa perheen merkitys myös muuttui. Mietittiin, mikä on naimattomiksi jäävien naisten kutsumus tilanteessa, kun kotitaloudet ja perheet eivät pystyneet tai halunneet entiseen tapaan elättää ja työllistää naimattomiksi jääneitä tyttäriä ja sisaria.

Äitiys nähtiin uudella tavalla kaikille naisille kuuluvaksi, riippumatta siitä oliko heillä omia lapsia vai ei. Eräs keino olla äiti monelle oli diakonissan työ. Diakonissat olivat naimattomia naisia, jotka halusivat omistaa elämänsä Jumalalle auttamalla köyhiä ja sairaita. 1800-luvulla diakonissalaitokset avasivat uuden mahdollisuuden naisille tehdä Jumalan työtä. Monet diakonissalaitokset halusivat värvätä koulutettuja keskiluokan naisia toimintansa pariin, joten myös Suomen Naisyhdistyksen piiristä on löytynyt diakonissa-aatteen kannattajia. Diakonissaliikkeen johtohahmot selittivät, että diakonissana naimaton nainen sai mahdollisuuden olla äiti äidittömille ja näin he ikään kuin saavuttivat symbolisesti naisellisen kutsumuksensa. Tarkoituksena oli laajentaa naisilla jo olevia erityisiä ominaisuuksia laajemman joukon hyödyksi.

Kristillissosiaalisen liikkeen loppu

Tultaessa 1900-luvulle alkuvuosikymmenille suomalainen yhteiskunta oli muuttunut. Myös naiset olivat saaneet äänioikeuden vuonna 1906 ja he toimivat aktiivisesti eduskunnassa. Yhteiskunnan arvopohja oli muutoksessa ja luterilainen ideologia menettänyt vähitellen valta-asemansa. Kirkko ja valtio olivat kulkeneet pitkän tien yhdessä, mutta olivat hitaan prosessin myötä erkaantuneet toisistaan. Uskonnonvapauslaki astui voimaan 1922. Valtio ja kunnat ottivat hoitaakseen huonompiosaisten auttamistehtäviä, jotka olivat alun perin olleet kristillisten naisjärjestöjen huolehdittavana.

Naisten etsiessä paikkaansa muuttuvassa yhteiskunnassa he turvautuivat Jumalaan, ja löysivät uskonnon kautta oikeutuksen omille pyrinnöillensä. Kristillissosiaalinen työ oli tärkeässä osassa naisten reagoidessa aikansa yhteiskunnallisiin murroksiin.

 

Mathilda Roos – tasa-arvo lähtee Raamatusta

”Raamattu ei suinkaan tahdo, kuten useat naisasian wastustajat wäittäwät, naista orjuuttaa; sen henki päinwastoin on niin täydelliseen sopusoinnussa oikean naisasian kanssa, että uskallan wäittää, ettei ole pätewämpää tukea naisen wapauden ja turwallisuuden pyrinnöille, kuin juuri pyhä Raamattu.” Näin kirjoitti Matilda Roos (1852–1908), ruotsalainen kirjailija vuonna 1899 suomeksi julkaistussa tekstissään Zelofhadin tyttäret - Tutkielma Naisasiasta Raamatun mukaan. Kirjoissaan Roos otti kantaa naisasiaan ja yhteiskunnan epäkohtiin.

Suomen Naisyhdistys harjoitti laajaa valistus- ja julkaisutoimintaa sekä järjesti puhetilaisuuksia sitä koskettavista aiheista. Koska Suomen Naisyhdistys julkaisi kantaaottavaa, mutta myös ohjeistavaa ja opastavaa kirjallisuutta, Roosin teksti valikoitui julkaistavien joukkoon. Roosin kirjoitus tuki yhdistyksen kantaa naisasian ja kristinuskon suhteessa, ja pieni vihkonen oli toimiva keino puolustautua heihin kriittisimmin suhtautuneita henkilöitä, kuten piispa Johanssonia, kohtaan.

”Nainen teki syntiä ensin ja mies seurasi häntä, naisen tulee myös ensiksi muodostaa, kehittää ja täydentää puhtauden ihannetta ihmiskunnassa ja mies on seuraawa häntä.” Roos näki naisten olevan merkittävässä asemassa yhteiskunnan muuttamiselle paremmaksi ja moraalisemmaksi. Roosin kannan mukaisesti Suomen Naisyhdistys korosti myös naimattomien naisten merkitystä heikompien auttajina. ”Riemuitse sinä hedelmätön, joka et synnytä; iloitse riemulla ja ihastu sinä, joka et raskas ole; sillä yksinäisellä on enämpi lapsia kuin sillä, jolla mies on, sanoo Herra.”

 

 

 

Kirjoittaja on kandidaatintutkielmassaan analysoinut Mathilda Roosin kirjoitusta ja Suomen Naisyhdistyksen kristillisyyttä.

Lähteet ja kirjallisuus

Markkola, Pirjo (ed.): Gender and Vocation. Women Religion and Social Change in the Nordic Countries, 18301940. SKS, Helsinki, 2000.
Markkola, Pirjo: Synti ja siveys: Naiset, uskonto ja sosiaalinen työ Suomessa 1860–1920. SKS, Helsinki, 2002.
Rajainen, Maija: Naisliike ja sukupuolimoraali. Keskustelua ja toimintaa 1800-luvulla ja nykyisen vuosisadan alkupuolella noin vuoteen 1918 saakka. Suomen kirkkohistoriallinen seura, Helsinki, 1973.
Roos, Matilda: Zelofhadin tyttäret.Tutkielma naisasiasta Raamatun mukaan. Suomen Naisyhdistys, Helsinki, 1899.

Julkaisu: Havina
Numero: 1/2010
Julkaisupäivämäärä: 2.1.2010
Julkaisija: Oulun yliopisto, Historiatieteet
Päätoimittajat: Seija Jalagin
ISSN: 1798-1530
URL: http://www.oulu.fi/hutk/historia/opiskelu/Havina/