Oulun yliopiston
historiatieteiden julkaisu

Miten huono kansa parannetaan

Raisa Rautiola

Kun teollistuminen toi väen maaseudulta kaupunkeihin surkeisiin oloihin ja viranomaisten tarkkojen silmien arvioitavaksi, huolestuttavan suuri osa kansasta näytti yhtäkkiä olevan sairaalloista ja heikkolahjaista. Samaan aikaan biologia kehittyi huimasti, ja se sekä määritteli ongelman että tarjosi siihen ratkaisun. Ongelma oli degeneraatio, väestön rappeutuminen, ja ratkaisu oli rotuhygienia.

Oli kevät vuonna 1912, ja Georg von Wendt, 34-vuotias lääkäri ja Helsingin yliopiston professori, oli huolissaan. Toimelias mies oli opiskellut Saksassa, ja hän tiesi, että ulkomailla puhuttiin rotuhygieniasta, uudesta tieteestä, joka voisi pelastaa maailman. Huolestuttavaa oli se, että Suomessa uudesta tieteestä ei tiedetty juuri mitään.

Von Wendt ei ollut niitä miehiä, jotka jäävät odottelemaan, että joku toinen hoitaa homman. Hän kirjoitti kirjan, 50-sivuisen valistuskirjasen Velvollisuutemme tulevia sukupolvia kohtaan. Hän halusi herättää ihmiset huomaamaan ”degeneratsioonin”, jatkuvasti leviävän kurjuuden. Mutta miksi nuori professori oli niin vakuuttunut degeneraatiosta, ja mikä oli tuo tärkeä velvollisuutemme?

Rappion aikakausi

Degeneraatio ei ollut uusi idea. Charles Darwinin evoluutioteoria ja sitä edeltänyt Jean-Baptiste Lamarckin kehitysoppi olivat 1800-luvun suuria tieteellisiä oivalluksia. 1800-luku uskoi edistykseen. Kehitysoppi sai jotkut kuitenkin pohtimaan synkkää mahdollisuutta. Ehkä kehitys voi mennä myös taaksepäin, kääntyä rappeutumiseksi?

Tällaisen johtopäätöksen tekivät esimerkiksi sosiaalidarwinistit, jotka väittivät, että parantunut terveyden- ja köyhäinhoito esti luonnonvalintaa tapahtumasta ja jätti eloon ne heikot yksilöt, joiden olisi kuulunut kuolla. Kun heikot yksilöt pääsivät lisääntymään, heikkous lisääntyi ja väestön laatu heikkeni.

Degeneraatiosta tuli suosittu selitysmalli, joka kelpasi niin kulttuuriin, tieteeseen kuin politiikkaankin. Moderni taide ja musiikki olivat kriitikoiden mielestä täynnä degeneraation merkkejä. Erityisesti degeneraation selitysvoimaan ihastuivat lääkärit. He laativat rappiosuvuista kaavioita, jotka osoittivat, miten prostituoidusta tai alkoholistista alkunsa saanut sukuhaara degeneroitui sukupolvi sukupolvelta enemmän ja enemmän, kunnes muuttui lopulta hedelmättömäksi.

Periytymiskaavio vuodelta 1921. Kuva: Image Archive on the American Eugenics Movement. http://www.eugenicsarchive.org/eugenics/list2.pl (viitattu 9.11.2009).

”Degeneratsioonin lisääntyminen sellaisessa määrässä, että se on mitattavissa miltei kunkin kuluneen vuosikymmenen mukaan, pitäisi olla niin vakavan varoituksen, että unteloinkin siitä herää”, kirjoitti Georg von Wendt. Ja tosiaan, lukuisat Yhdysvalloissa ja Euroopassa tehdyt tutkimukset näyttivät, että degeneroituneiden määrä kasvoi jatkuvasti.

Tilastot osoittivat, että fyysiset ja henkiset sairaudet, rikollisuus ja alkoholismi lisääntyivät. Suurkaupungeissa köyhien kansoittamat slummialueet laajenivat. Lisäksi oli havaittu, että ylemmissä yhteiskuntaluokissa lapsia syntyi koko ajan vähemmän, kun taas alimpien luokkien jäsenillä lapsia oli paljon. Tämä sopi hyvin yhteen sen kanssa, että degeneroituneita pidettiin taipuvaisina ”sukupuoliseen hillittömyyteen” ja heillä oli paljon aviottomia lapsia.

Myös Suomessa alettiin huolestua. Vuonna 1906 tehdyn selvityksen mukaan mielisairaita ja tylsämielisiä oli Suomessa paljon enemmän kuin oli aikaisemmin luultu. Laitoshoidon järjestäminen kaikille tarvitseville uhkasi ylittää valtion maksukyvyn, ja kaiken lisäksi uskottiin yleisesti, että degeneraatio leviää ja kelvottomien kansalaisten määrä kasvaa entisestään.

Vähitellen muillekin kuin Georg von Wendtille alkoi olla selvää, että jotain piti tehdä, ja pian. Onneksi ratkaisu oli jo keksitty.

Ihmisjalostuksen synty

Rotuhygienia tuo usein ensimmäisenä mieleen natsi-Saksan julmuudet rotupuhtausmääräyksineen, pakkosterilointeineen ja tuhoamisleireineen. Natsit eivät kuitenkaan rotuhygieniaa keksineet, eikä Hitler vienyt sitä mukanaan hautaan. Natsivalta salli kyllä rotuhygienian kehittyä Saksassa äärimmäiseen muotoonsa, mutta rotuhygienian tehokkain kehittäjä oli Yhdysvallat. Myös Pohjoismaiden hyvinvointivaltiot olivat rotuhygienian mallioppilaita.

Jo Platon oli haaveillut jälkeläisten laadun parantamisesta, mutta vasta uusi perinnöllisyystiede näytti tuovan siihen todellisia mahdollisuuksia. Kunnon potkun rotuhygienialle toi Mendelin periytymislakien tulo tiedemaailman tietoon vuonna 1900. Niiden myötä periytyminen näytti olevan suoraviivainen prosessi, johon oli helppo puuttua.

Rotuhygienia, jota englanninkielisessä maailmassa kutsuttiin nimellä eugenics, eugeniikka, tarkoitti väestön tai rodun laadun parantamista jalostuksen keinoin. Nykyajan rotuhygieenikko sanoisi, että ihmisten, joilla on hyvät geenit, lisääntymistä tulee edistää, kun taas huonoja geenejä kantavien lisääntyminen tulee estää. Geenejä ei vielä 1900-luvun alussa tunnettu, mutta perimäaineksesta kyllä puhuttiin.

Georg von Wendtin valistuskirjanen oli ensimmäinen suomalaisen kirjoittama rotuhygieeninen teos. Sen julkaisu sattui juuri rotuhygienian kansainvälisen läpimurron kynnykselle. Von Wendtin teos ilmestyi keväällä 1912, ja saman vuoden kesällä Lontoossa järjestettiin ensimmäinen rotuhygieeninen kongressi, jonka ansiosta rotuhygienian ideat levisivät ympäri maailmaa.

Hetken kärsimyksiä tulevaisuuden hyväksi

Von Wendt kirjoitti pahaenteisesti puhdistamisesta, jalostamisesta ja hetken kärsimyksien lisäämisestä. Erityisen haitallista oli humaaninen myötätunto ”viallisia ja kärsiviä” kohtaan. Rotuhygienia taas ei pelännyt hetken kärsimyksien lisäämistä, jos tuloksena oli parempi tulevaisuus. Kovista sanoista huolimatta von Wendtin käytännön ehdotukset olivat melko maltillisia: koska periytymisestä oli vielä liian vähän tietoa, tuli tutkimusta tehdä lisää. Lisäksi tuli lisätä rotuhygieenistä valistusta.

Von Wendt viittasi varovasti rotuhygieenisten sterilointien mahdollisuuteen. Sittemmin steriloinnista eli suvunjatkamiskyvyn poistosta tuli rotuhygienian tunnetuin toteuttamistapa. Koska degeneroituneiden uskottiin liki väistämättä saavan degeneroituneita lapsia, monet asiantuntijat pitivat sterilointia kaikkein tehokkaimpana keinona rappeutumisen kitkemiseksi. Lisäksi sterilointia pidettiin humaanina keinona verrattuna muihin mahdollisuuksiin eli avioliittokieltoihin tai degeneroituneen henkilön eristämiseen koko hänen lisääntymiskykyisen ikänsä ajaksi. Tätä äärimmäisempiä keinoja ei Suomessa väläytelty.

Von Wendt puhui steriloinnista ”äärimmäisyyskeinona”, joka ei välttämättä olisi tarpeen, jos kaikki saataisiin tekemään velvollisuutensa tulevia sukupolvia kohtaan eli välttämään huonon perimän levittämistä. Varovaisuus on ymmärrettävää, sillä vielä tuohon aikaan eivät Euroopassa läheskään kaikki olleet vakuuttuneita steriloinnin tarpeellisuudesta tai hyväksyttävyydestä, ja sitä saatettiin pitää esimerkiksi ”tyypillisenä raakana amerikkalaisuutena”. Yhdysvalloissa rotuhygieenisen steriloinnin sallivia lakeja olikin jo säädetty.

Sterilointiratkaisun suosio kasvoi kuitenkin Suomessa nopeasti. Taustalla oli usko degeneroituneiden nopeaan lisääntymiseen ja huonojen ominaisuuksien periytymiseen sekä halu saada sosiaalihuollon kustannukset kuriin. Kun Suomeen säädettiin vuonna 1935 laki, joka salli mielisairaiden, seksuaalirikollisten ja älykkyystasoltaan alle 14-vuotiaiden pakkosteriloinnin, ei lakia juuri kritisoitu. Vuonna 1950 lakia muutettiin, koska sen toteutumista haluttiin tehostaa. Se onnistuikin, ja suurin osa rotuhygieenisistä steriloinneista tehtiin 1950- ja 1960-luvulla.

Rotuhygienian loppu

Toisen maailmansodan jälkeen rotuhygienia- ja eugeniikka-termit alkoivat vähitellen kadota käytöstä. Natsien myötä niihin oli tullut ikävä kaiku, eikä rotuhygieniaa voinut enää ajatella tulevia sukupolvia kohtaan tehtävänä palveluksena. 1960-luvulla vapaamielisemmät aatteet alkoivat levitä niin maailmalla kuin Suomessakin, eikä pakkosteriloinnin ja avioliittokieltojen kaltaisia holhoavia toimenpiteitä enää pidetty yhtä hyväksyttävinä. Ajattelun muutos heijastui lainsäädäntöön. Vuonna 1970 säädettiin uusi sterilointilaki, joka ei enää sallinut oikeustoimikelpoisten ihmisten pakkosterilisaatiota. Rotuhygieenisestä syystä oli Suomessa lain voimaantuloon mennessä steriloitu noin 7500 ihmistä, pakolla tai vapaaehtoisesti.

Miten kävi Georg von Wendtin? Kirjassaan hän piti degeneraation torjuntaa ilmeisen polttavana kysymyksenä. Ryhtyikö hän ajamaan vaatimuksiaan ponnekkaasti eteenpäin?

Ei. Von Wendtin rotuhygieeninen innostus oli voimakasta, mutta ilmeisen hetkellistä. Muuta aktiivisuutta rotuhygienian parissa hänellä ei tiettävästi ollut. Von Wendt oli monialainen mies, jonka kiinnostuksenkohteet ulottuivat poliittisesta toiminnasta musiikkiin ja ravintofysiologiasta autoilun edistämiseen – kenties hänen muut toimensa menivät rotuhygienian edelle, tai kiinnostus aiheeseen yksinkertaisesti katosi. Tai ehkä tarvittava herätystyö oli jo tehty, ja von Wendt saattoi keskittyä muiden uusien ideoiden tuomiseen Suomeen.

Amerikkalaisen kausijulkaisun nimenmuutos kuvaa eugeniikka-termin hiipumista. Kuva: Wikimedia Commons.

 

Degeneraation harha

Miksi väestön rappeutumisesta oltiin niin vakuuttuneita? Oliko degeneraatio todellista?

Degeneraatio ja rotuhygienia olivat pohjimmiltaan biologisten ratkaisujen tarjoamista yhteiskunnallisten muutosten aiheuttamiin ongelmiin. Uusi teollinen yhteiskunta tarvitsi kipeästi kykenevää työvoimaa, ja järjestelmän silmätikuksi joutuivat ihmiset, jotka eivät siihen soveltuneet. Esimerkiksi alkoholisteista, tylsämielisistä ja pysyvästi sairaista ei ollut kunnon työntekijöiksi, ja juuri tällaisia ryhmiä pidettiin degeneroituneina.

Monet muutkin yhteiskunnalliset muutokset nostivat heikompikykyisiä kansalaisia näkyville. Kansakoulun myötä kokonaisia ikäluokkia voitiin arvioida kerrallaan, ja lapsen heikkolahjaisuus oli helppo havaita luokkatovereihin verrattaessa. Myös suomalaista sosiaalihuoltoa kehitettiin, ja yhä useampi ihminen päätyi sen piiriin. Degeneroituneiden määrä näytti siis nousevan, koska huollettavien määrä nousi. Osa noususta johtui määritelmien laajentamisesta: yhä lievemmät tapaukset laskettiin tylsämielisyyden joukkoon.

Nykyisin ei tieteessä enää tämänkaltaiseen degeneraatioon uskota. ”Koska evoluutiolla ei ole päämäärää, siinä ei ole kyse sen enempää edistyksestä kuin huonontumisestakaan”, kertoo Oulun yliopiston eläintieteen yliassistentti Laura Kvist.


Kirjoittaja on tehnyt aate- ja oppihistorian kandidaatintutkielmansa Georg von Wendtin rotuhygieenisistä käsityksistä.

 

Lähteet ja kirjallisuus

Mattila, Markku: Kansamme parhaaksi - rotuhygienia Suomessa vuoden 1935 sterilointilakiin asti. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1999.

Von Wendt, Georg: Velvollisuutemme tulevia sukupolvia kohtaan - eräitä yleisen rotuhygienian peruspiirteitä. WSOY, Porvoo 1912.

Julkaisu: Havina
Numero: 1/2010
Julkaisupäivämäärä: 2.1.2010
Julkaisija: Oulun yliopisto, Historiatieteet
Päätoimittajat: Seija Jalagin
ISSN: 1798-1530
URL: http://www.oulu.fi/hutk/historia/opiskelu/Havina/