Oulun yliopiston
historiatieteiden julkaisu

Caligula – verisen keisarin verinen lapsuus

Jarkko Kangasniemi

Kun ajattelemme lasten kasvattamista ja sitä, mitä siihen välttämättä kuuluu, mielikuvat varmasti risteilevät sellaisten sanojen sekä käsitteiden ympärillä kuin vastuullisuus, pitkäjänteisyys, moraalisuus, koulutus ja hyvä elinympäristö. Sanat herättävät eittämättä vakavamielisiä tuntemuksia, onhan kasvatus nykyään yksi tärkeimmistä sosiaalisen elämän ja yhteiskunnan rakennuspalikoista.

Kasvatusta ei kuitenkaan mielletä, ainakaan jokapäiväisessä elämässä, erityisen historiallisena ilmiönä, vaikka se sitä ehdottomasti on. On myös luultavaa, että kasvatusta ei kovinkaan usein liitetä antiikin maailmaan, saati muinaisen Rooman valtakunnan keisarilliseen perheeseen. Keisarille oli keskittynyt lähestulkoon kaikki valta, hänen sanansa oli monessa suhteessa ehdoton. Kuten tiedetään, monet hallitsijat käyttivät tätä valtaansa varsin hyvin, kuten esimerkiksi kaikkien tuntema keisari Augustus ja myös filosofikeisari Marcus Aurelius. Toisaalta oli monia sellaisia tapauksia, jotka harjoittivat käskyvaltaan varsin omintakeisesti ja väkivaltaisen brutaalisti. Yksi tällainen oli keisari Gaius, paremmin tunnettuna liikanimeltään Caligula. Hänestä antiikin lähteet puhuvat varsin kielteiseen sävyyn. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt Caligulan lapsuus ja nuoruus. Millainen vaikutus niillä on ollut keisarin elämään? Ajatus on mielenkiintoinen, sillä lapsuus- ja nuoruusaika eivät olleet hänen tapauksessaan mitään kasvatuksen ideaalitapahtumia.  

 
Mielipuoli

Keisari Caligula oli yksi Rooman keisarikunnan pahamaineisimmista ja tunnetuimista hallitsijoista. Antiikin historiakirjoittaja Suetonius tietää kertoa, että Caligula piti rahasta niin paljon, että harrasti niistä kootuissa kasoissa piehtarointia ja kahlailua. Caligula perusti myös porttolan keisarilliseen palatsiinsa ja antoi raahata sinne jo avioliitossa eläviä naisia sekä vapaasyntyisiä miehiä. Caligula tarkoituksena oli myös nimittää oma lempihevosensa konsuliksi, joka oli korkeimpia hallintovirkoja Rooman valtakunnassa. Hänellä oli myös megalomaanisia kuvitelmia itsestään. Hän vaati, että kaikkien jumalien patsaista oli irrotettava päät ja asetettava niille häntä itseään esittävä pää.

Suetonius, mutta myös muut antiikin lähteet, antavat kuvan mielipuolesta, joka ei juurikaan välittänyt tekojensa seurauksista. Nykytutkimus on kuitenkin haastanut antiikin historiankirjoittajien totuudenmukaisuuden; nykyisin on selvää, että monella heistä oli oma lehmä ojassa. Vaikka monet tarinat Caligulasta eivät olisikaan niin todenperäisiä, Caligula on silti yksi ristiriitaisimmista ja omalaatuisimmista hallitsijoista. Miksi hän käyttäytyi niin kuin käyttäytyi? Yhtenä osaselityksenä tähän on kiinnittää huomiota hänen lapsuuteensa sekä nuoruuteensa.

Lapsuus sotilasleireillä

Gaius Julius Caesar Germanicus, eli Caligula, syntyi vuonna 12 jKr. keisarilliseen perheeseen. Hänen varhaislapsuutensa kului suurelta osin erilaisilla sotaleireillä Germaniassa, jossa hänen isänsä toimi menestyksekkäästi sotapäällikkönä. Caligulan isä, keisari Tiberiuksen veljenpoika Germanicus, oli ottanut – kuten usein oli tapana – perheensä mukaan sotatantereille. Näillä sotilasleireillä pikku Gaius sai liikanimen Caligula, joka tarkoitti ”pikku kenkää” tai ”lipposta”. Tuona aikana hän toimi sotilaiden eräänlaisena maskottina puettuna pieniin sotilasvarusteisiin. Myöhemmältä ajalta on myös olemassa pieni runo: Laps` oli leirin hän, sotamiesten ruokkima poika, mutta jo arvattiin: keisari kerran on hän.

Tässä voidaan nähdä ensimmäinen kiinnekohta tulevan keisarin elämässä, mikä antaa aihetta miettiä, millainen osuus tällä ajalla oli tuleviin hallitsijan toimiin. Olivatko ankaraa sotilaselämää viettävät kuraiset, meluisat, kiroilevat ja kuolemaan sekä vereen tottuneet sotilaat mitenkään hyvää seuraa kasvavalle lapselle, joka ilmeisesti sai kulkea varsin vapaasti heidän joukossaan? Sotilasleiri tuskin oli oikea paikka kasvattaa lasta. Olisiko sotilasleireillä vietetyllä ajalla ollut mitään osuutta julmasti käyttäytyvän keisarin myöhempään elämään? Mahdollisesti.    

Caligulan isä, Germanicus, oli joidenkin mielestä ehkä liiankin menestynyt, sillä hän kuoli yllättäen hämärissä olosuhteissa Vähässä-Aasiassa, jonne hänet oli lähetetty kukistamaan kansannousua. Huhuttiin muun muassa, että hänet olisi myrkytetty ja silloisella keisari Tiberiuksella olisi ollut sormensa pelissä. Niin tai näin, isänsä kuollessa Caligula oli vasta kuusivuotias. Suru oli valtaisa, myös Rooman kansa suri, sillä Germanicus oli nauttinut suurta suosiota kansan keskuudessa. Ei ole vaikeaa kuvitella, millainen vaikutus tällä oli nuoren lapsen mieleen ja kasvuprosessiin.

Muun perheen kohtalo  

Caligulalla oli kuusi elossa olevaa sisarusta, joista kaksi kuoli keisari Tiberiuksen suoranaisen vainon kohteena. Oli käynyt niin, että Tiberiuksen oli saanut valtaansa hänen läheisin avustajansa, keisarillisen henkivartioston päällikkö Lucius Aelius Sejanus. Varsinaisena tavoitteena Sejanuksella oli vallankaappaus, jossa hän syrjäyttäisi Tiberiuksen ja asettuisi itse hallitsijaksi. Hän oli onnistunut saamaan keisarin vetäytymään päivänpolitiikasta, jolloin hän saattoi juonitella oman mielensä mukaan. Todennäköisesti Sejanuksella oli osansa Germanicuksen kuolemaan, sillä seuraavat kohteet olivat muut potentiaaliset Tiberiuksen vallan perilliset – Germanicuksen lapset.

Ensin Sejanus kuitenkin raivasi tieltään Tiberiuksen oman pojan Drusuksen. Seuraavana kohteena oli Caligulan äiti Agrippina sekä veljet Nero ja keisarin pojan kaima Drusus. Nero teki Sejanuksen aloittaman vainon vuoksi itsemurhan, Drusus puolestaan vangittiin valtionpetoksesta syytettynä, passitettiin vankilaan jossa hän kuoli nälkään. Agrippina puolestaan aloitti nälkälakon saamansa kohtelun ja perheensä kohtelun vuoksi ja kuoli, kun hänen sisäänsä tungettiin väkisin ruokaa.

Kaikki tämä lienee vaikuttanut syvällisesti Caligulan mieleen ja ajattelumaailmaan. Kauna, kostonhimo, juonittelut, kylmäveriset murhat olivat käyneet tulevalle keisarille tutuiksi jo varsin nuorena. Keisarillisen perheen ja lähipiirin sisäiset tapahtumat sekä valtataistelut ovat todella kaukana siitä, mitä nykypäivänä turvalliselta ja tasapainoiselta elinympäristöltä vaaditaan.

 
Tiberiuksen ho(i)vissa

Tiberius oli – varsinkin iän karttuessa – yltynyt melkoiseen elosteluun ja ilotteluun. Niin ainakin antiikin lähteet kertovat. Kuitenkin totta on se, että viime vuosinaan vanha keisari oli jättänyt jokapäiväisen hallitsijan toimen, pitkälti Sejanuksen vaikutuksesta, yhä vähemmälle huomiolle. Hän oli vetäytynyt nykyistä Napolia, silloista Neapolista, lähellä olevalle Caprin saarelle viettämään varsin vapaamielistä elämää. Tiberius viihtyi saarella kuolemaansa (37 jKr.) saakka, Sejanuksen sotkeentuminen syvemmälle juonitteluihin ja niiden paljastuminen tai hänen kuolemansa, ei tuonut vanhaa keisaria takaisin Roomaan. Capri oli Tiberiukselle mieluinen paikka. Suetoniuksen mukaan keisari ”ei ensinkään hillinnyt kauan salaamiansa paheitaan” ja haali saarelle ”monet eri tahoilta kerätyt ilotytöt ja -pojat sekä kaikenlaiset haureellisuuden keksijät”.

Tähän ympäristöön asettautui myös hiukan yllättäen Caligula. Äitinsä karkotuksen aikana hänen kasvatuksestaan oli vastannut keisari Augustuksen leski Livia. 18-vuotiaana hän saapui perheensä vainoajan luokse ja heittäytyi huikentelevaan elämään. Lähteiden mukaan hän alkoi käyttää peruukkia ja pukeutua muutenkin persoonallisesti. Tanssin, teatterin ja viinien harrastamisen lisäksi mukaan tuli myös erinäiset naissuhteet. Kultivoituneempana harrastuksena hänellä oli retoriikka, josta myöhemmin oli hyötyä. Tiedetään myös kertoa, että Caligula oli selvätikin varuillaan Tiberiuksen suhteen. Suetoniuksen mukaan Caligula otti keisarin häneen kohdentamat loukkaukset kuin mitään ei olisi tapahtunut. Samoin Suetonius kertoo, että hän ”välitti omaistensa kohtalosta niin vähän kuin kenellekään heistä ei olisi mitään tapahtunut”.

On tietysti vaikeaa arvioida, millainen vaikutus tällä elämänvaiheella oli Caligulan myöhempää elämään. Kuitenkin todetaan, että hän heittäytyi elostelevaan elämäntyyliin varsin antaumuksella. Caligula oli edelleen nuori ja ilmeisen kokematon. Voidaan olettaa, että ympäristöllä oli vaikutusta hänen käyttäytymiseensä. Selvä mielistely, jota hän harjoitti suhteessa keisariin, kertoo kuitenkin tarpeesta suojella omaa henkeään, mikä todellakin oli tarpeen kun otetaan huomioon muun perheenjäsenten kohtalo. Välinpitämättömyys oli kuitenkin silmänlumetta, sillä hän antoi suuria huomionosoituksia muille sukulaisilleen päästyään keisariksi ja kunnioitti suuresti varsinkin äitinsä muistoa.

Keisari Caligula

Miksi sitten Caligulasta tuli niin hirviömäinen kuin antiikin lähteet antavat ymmärtää? Sitä ei varmasti saada koskaan tietää. Yhtenä arveluna voidaan kuitenkin pitää lapsuudessa saatuja traumoja Rooman valtakunnan huipulla, jossa tunnetusti tuuli aina. Dynastiset juonittelut, salamurhat, jopa näkyvät murhat, kapinat ja sodat olivat tavalla tai toisella aina läsnä keisarillisen perheen arjessa. Jos nyt ei aina sillä hetkellä, mutta aina jossakin mielen sopukoissa, tunne oli läsnä siitä, kuinka omat veljet ja sukulaiset ovat sortuneet hovin juonittelujen alla.

Vaikutusta varmasti oli myös Rooman vasallivaltioiden kuningashuoneiden vesoilla, joita koulutettiin keisarillisen perheiden yhteydessä. Varsinkin idässä kuninkaita palvottiin jumalina. Tämä ei ollut niin näkyvää Rooman valtakunnan läntisellä puolella. Kuitenkin, miksei sittenkin? Eikö keisaria, silloisen maailman mahtavinta miestä, voitu palvoa jumalana? 

Caligula pääsi valtaan varsin hämärien tapahtumien jälkeen Tiberiuksen kuoltua. Kerrotaan että Tiberius tukahdutettiin henkivartiopäällikkö Macron toimesta omalla tyynyllään. Huhuttiin myös, että Caligulalla olisi ollut sormensa pelissä, ja tukahduttaminen olisi tapahtunut jopa hänen toimestaan. Jos näin oli, hän sai kostonsa. Lopulta Caligula hallitsi vain noin neljä vuotta. Hän joutui salaliiton uhriksi.

 

Kirjoittaja on humanististen tieteiden kandidaatti ja teki kandidaatintutkielmansa keisari Caligulan vallankäytön kuvauksesta Suetoniuksen ja Dio Cassiuksen historiakirjoituksessa.

Lähteet ja tutkimuskirjallisuus:

Dio Cassius: Dio’s Roman History: in nine volumes. With an English translation by Earnest  Cary, on basis of the version of Herbert Baldwin Foster. Part VII, books LVI-LX. The Loeb Classical Library. Hainemann, London 1968.

Suetonius: Rooman keisarien elämänkertoja. Suomentanut J. A. Hollo; johdannon kirjoittanut Edwin Linkomies. WSOY, Porvoo 1999.

Arto Kivimäki & Pekka Tuomisto: Rooman keisarit. Karttapiirrokset ja sukutaulut: Sakari Tiikkaja. Karisto, Hämeenlinna 2001.

Anthony Barrett: Caligula: The corruption of power. Routledge, London 2000.

Julkaisu: Havina
Numero: 1/2010
Julkaisupäivämäärä: 2.1.2010
Julkaisija: Oulun yliopisto, Historiatieteet
Päätoimittajat: Seija Jalagin
ISSN: 1798-1530
URL: http://www.oulu.fi/hutk/historia/opiskelu/Havina/