Oulun yliopiston
historiatieteiden julkaisu

Khmer imperiumi – Angkor Watin merkitys

Hannu Okkonen

Julkaistu 23.3.2009

Kansallisuustunteen yhtenä merkittävimpänä osana ovat kaikkialla olleet esi-isien uroteot ja taistelut. Kambodzassa kävellessä tuntuu, kuin joka puolelta kuuluisi sanat: ”Me olemme tehneet nämä. Nämä ovat meidän!”

Kuva 1: Temppelit ovat paikallisille ylpeyden aihe. Niiden rakenne näyttää kuinka kehittyneitä khmerien rakennustaito oli ja erityisesti miten temppelit tuovat esille heidän taiteensa ja luovuutensa.

Ihmiset rakastavat mysteerejä. Muinaisen Angkorin temppelit – maailman suurin uskonnollinen temppelialue maailmassa – ovat tuoneet mukanaan omat arvoituksensa. Ranskalaisen luonnontieteilijän Henri Mouhotin on kerrottu löytäneen alueen ajaessaan takaa perhosia vuonna 1860. Tätä väitettä tosin Mouhot ei koskaan itse allekirjoittanut. Hänen kirjoituksensa on sanottu saaneen aikaan ensimmäisen turistiryntäyksen Angkoriin. Paikallisille turismi on tuonut työpaikkoja leikaten näin köyhyyttä. Toisaalta turismin on kerrottu tuhoavan Angkor Watin alueen.

Angkor Wat on Khmer-valtakunnan klassisen arkkitehtuurin kohokohta. Siitä on tullut Kambodžan symboli: se on kuvattu maan lippuun ja se on maan tärkein matkailukohde. Angkorin alue on kuulunut UNESCON maailmanperintölistalle vuodesta 1992. Porttina Angkoriin toimii Siem Reapin kylä.


Kambodzalainen 28-vuotias Chung Ly kertoo Angkor Watin merkitsevän kambodzalaisille paljon; se on heidän kansallinen henki, symboli, kulttuuri ja kukoistus. Angkorin aikaa muistellaan kultaisena aikana, jolloin elettiin vaurasta ja sotilaallisesti menestyksekästä aikaa. Hän kävi ensimmäisen kerran Angkorissa viisi vuotta sitten ja hänestä tuntui heti, että hän oli tullut kotiin. Tämän vuoksi hän muutti pääkaupunki Phnom Penhistä Siem Reapiin.




Kuva 2: Vaikka kukoistuksen ajoista on jo tuhat vuotta, elää Khmer-imperiumin henki ja voima sukupolvesta toiseen. Chung Ly on suunnitellut tribaali-aiheisia töitä Angkorin ajoilta. Hän haluaa tuoda niiden välityksellä takaisin maailmaan sen voiman ja henkisyyden, mikä heillä aikoinaan oli.


Raunion lähteet

Angkor Watin alueelle tullessa voi hyvin kuvitella sen, että aikoinaan khmerit uskoivat jättiläisten rakentaneen temppelit. Historioitsija George Coedès on sanonut, että me näemme vain uskonnollisen luurangon kaupungista. Viidakossa onkin sanottu olevan vielä raunioita, joita ei ole löydetty.

Rauniot ovat selvimmät Khmerien kulttuurista kertovat arkistot. Angkorin temppeli tarjoaa laajan kertomuksen Khmerien yhteiskunnasta. Kohokuvat kertovat ihmisten jokapäiväisestä elämästä ja vallanpitäjien uroteoista. Suuri ongelma yhteisön tutkimisessa on ollut se, etteivät Khmerit jättäneet jälkeensä yhtään kirjallista materiaalia.

Luonnollisesti Khmerit jättivät jälkeensä kirjoitettua materiaalia, mutta se veistettiin kiveen, Angkorin kiveen. Ainoa kirjattu silminnäkijäkertomus on 1200-luvulta peräisin, kiinalaisen matkailijan Zhou Daguanin kertomana. Suurin osa Angkorin historiasta on vielä mysteeriä, mutta Kambodzan kehittyessä tämä verho tulee häviämään Angkorin yltä, sanoo Chung Ly.


Muutto

Angkorin perustaja kuningas Jayavarman II on hämärästi tunnettu. Vieläkään ei ole selvää kuvaa siitä miksi hän siirsi pääkaupungin Mekongin laaksosta kuivemmalle alueelle Suuren järven, Tonle Sapin luoteispuolelle. Tiedossa on, että hän perusti hovinsa alueelle vuonna 802 ja, että hän hallitsi lähes 50 vuotta. Hänen tarkoituksenaan oli tukikohdastaan Angkorista mitättömien ruhtinaskuntien yhdistäminen yhdeksi hallintojärjestelmäksi, josta oli tuleva yksi mahtavimmista sivilisaatioista.

Valtakunnan keskus oli Angkor ja jos viimeisimpiä arkeologisia todisteita on uskominen, se oli suurempi kuin antiikin Rooma tai mikään muinaisista kiinalaisista kaupungeista. Temppelin tuhannen neliökilometrin alueella asui joidenkin mukaan jopa miljoona ihmistä.

Alueella vaadittiin rankkaa työtä ennen kuin maaperästä tulisi tuottoisa. Suomaat piti kuivattaa, vallit piti rakentaa tulvien varalta ja kanavien monimutkainen systeemi rakentaa keinokastelun vuoksi. Khmerit olivat nerokkaita insinöörejä, mutta temppelien rakentamisessa pääosan sai kymmenientuhansien työläisten raaka voima. Suurimpien kivien siirtoon tarvittiin jopa 160 miestä.

Syinä muutolle on arveltu olevan poliittisten, taloudellisten ja ekologisten syiden lisäksi myös uskonnollisuus. Khmerit ottivat kosmologiansa intialaisilta, jotka uskoivat maailman keskuksen olevan merien ympäröimä ja Himalajan eristämä Meru-vuori. Khmereillä oli tapana rakentaa temppelinsä tämän uskomuksen mukaan: Angkor Wat edustaa Meru-vuorta maailman keskuksena; kaupungin1,3 kilometriä kertaa 1,5 kilometriä pitkä muuri pyhää Himalajaa; vallihaudat ja tekoaltaat meriä. Siem Reap -joki oli Khmerien versio Gangesille.

Angkor Wat on omistettu Vishnulle, mutta täällä palvottu jumaluus ei ole sama kuin hindulaisuudessa. Pikemminkin kuningas Suryavarman II nähtiin Vishnun inkarnaationa. Jopa monet Vishnua ja Sivaa esittävät patsaat ovat erilaisia verrattuna Intiaan, koska niissä on piirteitä kuninkaista, jumalien ruumiillistumista. Temppelit ovat jumalkuninkaiden, universumin valtiaiden, rakennuksia ikuistettuna kiveen.


Kulta-aika

Jayavarman VII:nen valta-aikaa 1100-luvun lopulta 1200-luvun alkuun on pidetty valtakunnan huippukohtana. Valtion uskonnoksi tuli buddhalaisuus. Pääkaupunki sai uuden nimen, Angkor Thom.

Hänen rakennusohjelmansa oli kestämätöntä valtakunnan varojen tuhlausta. Valtakunta ylläpiti myös kasvavaa määrää tuottamattomia ihmisiä: aristokraatteja, Brahman pappeja ja kuninkaallista perhettä. Eräässä kaiverruksessa kerrotaan, että devaraja-kultti edellytti 306 372 palvelijaa, jotka söivät 38 000 tonnia riisiä joka päivä. Laskuihin pitäisi lisätä myös kultille tarkoituksenmukaiset kullat ja hopeat.



Kuva 3: Kohokuvat välittävät kuvan sotaisasta yhteiskunnasta.

Valtakuntaa säilytettiin sotavoimalla, joka taisteli usein naapurikansojen kanssa. Vaikka kuninkaan päämääränä oli kansan taivuttaminen tahtoonsa jättääkseen merkkinsä historiaan suurine temppeleineen, hän myös rakensi 102 sairaalaa.

Zhou Daguan, joka vieraili Angkorissa vuonna 1295, on jättänyt jälkeensä mielenkiintoisia yksityiskohtia kaupungin oloista silloin, kun siellä vielä asui ihmisiä. Tuolloin Angkorin rappio oli jo lähtenyt käyntiin. Zhou kertoo muurien ympäröivästä kaupungista, jossa on viisi porttia ja kultaisia patsaita jonossa. Monet rakennukset oli kullattu. Kuningas lähti harvoin palatsistaan, mutta sotilaskulkueisiin osallistuessaan hän seisoi elefantin päällä pitäen pyhää miekkaa kädessään. Kuninkaallisen elefantin syöksyhampaat oli päällystetty kullalla ja jokaisen ohimarssittavan oli kumarruttava ja kosketettava otsallaan maahan.

Sosiaalinen systeemi oli hierarkkinen ja jokaisella oli oma paikkansa luonnonlakien mukaan: suurin luokka oli talonpojat eli sotilas-rakentaja-viljelijä -luokka, jonka jälkeen tulivat munkit, ja orjat. Vaatetuksella viestitettiin asemaa. Naisilla erityisesti fyysinen ulkonäkö viestitti arvoasemaa. Mustaksi paahtunut iho kuului ulkona työskenteleville köyhemmille luokille.

Uskonto oli tuotu Intiasta, mutta muokattu ja omaksuttu paikallisesti Angkoriin. Kambodzalainen hindulaisuus erosi intialaisesta muun muassa siinä, että edellisessä Siva ja Vishnu olivat pääjumalia, kun taas jälkimmäisessä se oli Brahma. 1200-luvulla Kambodzaan saapui Theravada-buddhalaisuus, jossa korostui, että hyvä karma seurasi tekemällä hyviä töitä.

Vesi oli tärkeä elementti Khmereille ja on edelleen. Angkorin alueella on kuusi kuukautta kuivuutta ja kuusi sadetta. Jotkut kambodzalaiset uskovat, että lohikäärme (naga) tuo veden ja elämän. Maailman toiseksi suurin makeanveden järvi Tonle Sap tuo nykyäänkin elämää Angkorin alueella eläville.

Khmerit olivat rakentaneet neljä suurta tekoallasta, joista suurin on kahdeksan kertaa kolme kilometriä. Ranskalainen arkeologi Bernand-Philippe Groslier kehitti teorian hydraulisesta kaupungista 1970-luvulla. Hänen mukaansa kanaaleiden, säiliöiden, ja laajempien tekojärvien valtava keinokastelusysteemi salli Khmerien kylvää jopa kahdesta kolmeen satoa riisiä vuodessa. Tämä loi Khmereille mahdollisuuden syöttää se suuri määrä taiteilijoita ja työläisiä, jotka rakensivat Angkorin temppeleitä.


Angkorin romahdus

Vieläkään ei löydy kaikkia vastauksia Angkorin romahduksen syihin. Syitä löytyy poliittisten, sosiaalisten, uskonnollisten ja ekologisten tekijöiden yhdistelmästä. Tavallisin selitys on ollut, että romahdus tuli yllättäen vuoden 1431 tienoilla, kun siamilaiset ryöstivät kaupungin. Ennen kaupungin ryöstöä he olivat vallanneet laajoja alueita imperiumista ja joidenkin kirjoittajien mukaan sabotoineet keinokastelujärjestelmää. Ranskalaisten tullessa 1800-luvulla Angkorissa oli vielä munkkeja, mutta kaupunki oli raunioina viidakon vallatessa nopeasti alaa.

Myös uudella uskonnolla, Theravada-buddhalaisuudella oli osuutta asiaan tultaessa 1300-luvun puoliväliin. Sillä oli suuri merkitys ihmisiin, jotka olivat uupuneet maallisista vaatimuksista. Mahdollisuus paremmasta jälleensyntymisestä tapahtui omistamalla elämänsä hyviin tekoihin. Mitä olivat temppelit muuta kuin esimerkkejä sellaisten ihmisten suunnattomasta turhamaisuudesta, jotka olettivat olevansa jumalia, vaikka Theravadien mukaan edes Buddha ei ollut jumala. Uskonto vaikutti kumouksellisesti valtion valtaan; maallisista rikkauksista siirryttiin kohti henkisiä arvoja.

Kuva 4: Temppelit ovat edelleen pyhiä buddhalaisille.

Ekologisella katastrofilla on myös ollut osansa asiaan: metsänhaaskaus nopeutti eroosiota. Hitaasti liikkuva suuri vesimassa on myös voinut tuottaa  hyvät elinolosuhteet malariasääskille.

Kaikkiaan 28 kuningasta hallitsi tätä valtavaa valtakuntaa yli 600 vuoden ajan. Vaikka Kambodzan historiasta löytyy näin vaikuttava loiston aika, ei maa ole yleisesti siitä tunnettu. Loiston ajat pyyhkiytyivät 1970-luvulla Pol Potin perustettua hirmuhallintonsa. ”Koska kansamme on kyennyt pystyttämään Angkorin, kaikki sille on mahdollista”, vakuutti Pol Pot puheessaan vuonna 1977. Oli vuosi nolla: historia alkoi kokonaan uudelleen.

Lähteet:

Tully John, a short history of Cambodia – from empire to survival. Allen & Unwin, Australia 2005.

Courtois Stephane (toim.), Kommunismin musta kirja. WSOY, Juva 2003.

Julkaisu: Havina
Numero: 1/2009
Julkaisupäivämäärä: 23.3.2009
Julkaisija: Oulun yliopisto, Historiatieteet
Päätoimittajat: Reija Satokangas
ISSN: 1798-1530
URL: http://www.oulu.fi/hutk/historia/opiskelu/Havina/