Oulun yliopiston
historiatieteiden julkaisu

Arvon mekin ansaitsemme

Tiina Saukko
Julkaistu: 23.3.2009

Kuin ei itse ihmisparka
Ole armas olennoille,
Niin on turha turvaksensa
Herran armoa anella.

Näin kirjoitti Jaakko Juteini 1800-luvun alkupuolella. Eläinsuojeluaate ei olekaan nykypäivän ajatus kuten usein luullaan. Kysymykset eläinten moraalisesta arvosta ja eläinten oikeuksista olivat esillä jo antiikin ajattelijoiden keskuudessa. Myös keskiajalla esimerkiksi Pyhä Fransiskus uskoi eläinten sieluun ja osasi puhua niiden kieltä.

Eläinsuojeluliikkeen synty  

Varsinainen eläinsuojeluliike sai alkunsa 1800-luvun alussa. Perinteisesti Englantia on pidetty eläinsuojeluliikkeen syntysijana. Moraalikäsitysten muuttuminen ja evoluutioteorian leviäminen olivat eräänlaisia taustavaikuttajia eläinsuojeluaatteen synnylle, mutta myös yhteiskunnalliset muutokset olivat merkittäviä tekijöitä ajattelutapojen muutoksessa. Tuolloin uskonnolliset liikkeet ottivat etäisyyttä kirkkojen näkemyksiin, samalla kun ideologiset suuntaukset alkoivat vaatia yhteiskunnallisia uudistuksia.

Alussa eläinsuojeluaatteen innokkaimpia kannattajia olivat uuden keskiluokan edustajat, jotka katsoivat uudenlaisen ihmisyyden ja inhimillisyyden edellyttävän eläinten tuntemiskyvyn huomioon ottamista. He katsoivatkin inhimillisyyteen kuuluvan myötätunnon käsittävän myös myötätunnon eläimiä kohtaan. Samalla teollisuuden myötä kiihtynyt kaupungistuminen toi uudella tavalla eläinten kurjuuden ja huonon kohtelun ihmisten silmien eteen. Eläinsuojelua koskettava keskustelu oli tuolloin hyvin laajaa ja sitä käytiin sanomalehdissä, yliopistoissa ja parlamenteissa.

Juteini eläinten asialla

Jaakko Juteinia voi pitää edelläkävijänä Suomen eläinsuojelukysymyksissä. Hän kirjoitti suomen kielellä eläinten olojen parantamisen puolesta jo 1800-luvun alussa, eli paljon ennen ensimmäisten eläinsuojelujärjestöjen syntymistä. Juteini onkin hyvä esimerkki ihmisestä, joka ympäristöstään poiketen kykenee kiinnittämään huomiota ympärillään oleviin epäkohtiin ja asettumaan sorrettujen asemaan.

Jaakko Juteini syntyi 1700-luvun lopulla Hämeessä talonpoikaissukuun. Hänen vanhemmat veljensä katsottiin kotitilan jatkajiksi, joten Juteini lähetettiin opiskelemaan. Turun akatemiassa opiskellessaan Juteini omaksui valistusajattelun ja pyrki suomenkielisillä kirjoituksillaan levittämään valistuksen hyveitä tavallisen kansan keskuuteen. Yhden aatteen Juteini kuitenkin nosti jopa yli valistusajattelun ja se oli eläinsuojeluaate.

Juteini pyrki kirjoituksillaan tuomaan eläinten kohtelun epäkohtia tavallisen kansan keskuuteen ja samalla muuttamaan ihmisten asenteita eläimiä kohtaan. Tähän päämäärään hän pyrki vetoamalla ihmisten uskonnollisuuteen maalaten mieliin uhkakuvia eläinten rääkkääjiä odottavasta helvetistä ja viimeisestä tuomiosta, jolla kaikki pahat teot punnittaisiin. Juteinin mielestä eläimet olivat kykeneviä kokemaan kipua, aivan kuten ihmisetkin.

Juteini perusteli eläinten oikeanlaista kohtelua niin uskonnollisilla kuin moraalisillakin näkökulmilla. Uskonnon kannalta hän katsoi eläimillä olevan samat oikeudet kuin ihmisillä, sillä molemmat olivat Jumalan luomia. Hän ei kuitenkaan kiistänyt ihmisen järjen ylivertaisuutta ja esitti luomiskertomukseen pohjautuvan ajatuksen siitä, että Jumala oli antanut ihmiselle näin suuret lahjat, jotta se huolehtisi muista olennoista.

Moraalin näkökulmasta Juteini katsoi Jumalan ihmisille lahjoittaman moraalin edellyttävän myös eläinten hyvää kohtelua ja hän rinnastikin eläimet tässä ihmisiin ja inhimillisti niiden tunteet ja ajattelun. Toisaalta hänen voi katsoa myös ajatelleen eläinten omaavan itsessään moraalista arvoa. Hän uskoi eläimillä olevan kielellistä kyvykkyyttä, joka 1700-luvulla heränneen moraalifilosofisen ajattelun mukaan oli todiste niiden rationaalisuudesta.

Omana aikanaan Juteinin ajatuksia vieroksuttiin ja häntä pidettiinkin hieman omituisena. Tätä mielikuvaa tuskin paransi se, miten hän eräänä päivänä Viipurin kaduilla kävellessään näki miehen piiskaavan hevosta ja suuttui tästä silmittömästi. Juteinin kerrotaan rynnänneen miehen kimppuun, riistäneen piiskan tämän käsistä ja läimäyttäneen tätä piiskalla kasvoihin. 1800-luvun alun viipurilaisten silmissä tämä oli täysin pöyristyttävää käytöstä.

Ensimmäiset eläinsuojeluyhdistykset

Juteinin suunnitelmat eläinsuojeluaatteen levittämisestä eivät yrityksistä huolimatta onnistuneet. Sen sijaan Zacharias Topelius onnistui tavoitteessaan paremmin ja hän perustikin vuonna 1870 Kevätyhdistyksen, jonka tarkoituksena oli opettaa koululaisille hyödyllisten pikkulintujen suojelua. Seuraavana vuonna perustettiin Suomen ensimmäinen varsinainen eläinsuojeluyhdistys Turkuun. 1874 oli puolestaan Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen vuoro. Näiden ensimmäisten eläinsuojeluyhdistysten ensisijaisina tavoitteina oli parantaa teurastusmenetelmiä sekä lisätä hevosenlihan syöntiä, jotta hevosten loppuun ajaminen saataisiin kuriin.

Tuolloisen eläinsuojeluaatteen erilaisesta luonteesta kertoo myös se, miten esimerkiksi Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen perustajina toimivat lääninkuvernööri, kenraalimajuri Georg von Alftan sekä professori Zacharias Topelius. Myös sen jäsenistä valtaosa oli aikansa merkkimiehiä. Tuolloinen eläinsuojeluaate ei siis omannut nykypäivän mielleyhtymiä eläinsuojelusta kettutyttöjen aatteena, joka saa suuren yleisön vihat osakseen.

Ensimmäisten eläinsuojeluyhdistysten perustamista seurasivat samanlaisten yhdistysten perustamiset useille paikkakunnille, joiden kattojärjestöksi muodostui Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY. 1960-luvulla perustettiin puolestaan Animalia. Ennen 1990-lukua Suomessa toimikin vain eläinsuojeluyhdistyksiä. Veganismi rantautui Suomeen 1990-luvulla uudenlaisen eläinoikeusajattelun myötä, minkä seurauksena Vegaaniliitto perustettiin vuonna 1993 ja Oikeutta Eläimille pari vuotta myöhemmin. 1990-luvulla Suomea järkyttivät myös eläinten vapautusiskut.

Sankarillista taistelua vai laitonta terrorismia?

Eläinsuojeluaatteessa on nähtävissä niin laillinen kuin laitonkin toimintalinja. Suomessa laillista toimintalinjaa edustavat viralliset eläinsuojeluyhdistykset kuten Suomen Eläinsuojeluyhdistysten Liitto SEY sekä Animalia. Nämä pyrkivät parantamaan eläinten oloja toimimalla yhteistyössä hallituksen kanssa, pyrkimällä vaikuttamaan EU:n päätöksentekoon sekä tiedottamalla kansalaisia eläinten oikeanlaisesta kohtelusta ja eläinsuojelulaista. SEY:n paikallisyhdistykset myös toimivat tärkeänä osana Suomen eläinsuojelutyötä koulutettujen valvojiensa kautta, jotka auttavat jakamaan eläinlääkäreiden työmäärää tekemällä tarkastuskäyntejä.

Laitonta toimintalinjaa puolestaan edustaa Suomessa näkyvimmin Eläinten vapautusliike EVR, joka koostuu anonyymeistä ja toisistaan irrallaan olevista soluista. Tällaisen solun voi kuka tahansa EVR:n periaatteita ja toimintatapoja kannattava muodostaa. Suomessa EVR on osoittautunut olevan useiden erityisesti turkistarhoihin kohdistuneiden iskujen takana. Näiden iskujen ”kulta-aikaa” oli 1990-luvun loppupuoli, jolloin eläinsuojeluaate sai osakseen hyvin negatiivista julkisuutta.

Eläinoikeusaktivistien tekemät iskut ovat synnyttäneet hyvin ristiriitaisia mielipiteitä jopa eläinten vapautusliikkeen keskuudessa ja samalla vaikeuttaneet tavallisten kansalaisten osallistumista maltillisempaan eläinten oikeuksien kasvattamiseen.

Lähteet:

Elisa Aaltola; Eläinten moraalinen arvo (Otavan kirjapaino Oy 2004)
Jouko Teperi; Arvon mekin ansaitsemme - Jaakko Juteinin aatemaailman eräät päälinjat (Forssan kirjapaino Oy 1972)
www.sey.fi
www.hesy.fi

Lisätietoja:

www.elaintenvapautus.net
www.oikeuttaelaimille.net
www.animalia.fi

Julkaisu: Havina
Numero: 1/2009
Julkaisupäivämäärä: 23.3.2009
Julkaisija: Oulun yliopisto, Historiatieteet
Päätoimittajat: Reija Satokangas
ISSN: 1798-1530
URL: http://www.oulu.fi/hutk/historia/opiskelu/Havina/