Oulun yliopiston
historiatieteiden julkaisu

Kurikan Museonmäki kokoaa paikkakunnan rakennusperinteen yhteen

Atte Honkaniemi

Julkaistu 23.3.2009

– Jyristen ja kiljuen juna ajaa kautta Kurikan, pysähtyy asemalle puhaltamaan ja kilistellen kuin kiukkuinen oris lähtee taas laukkaamaan. Maa tärähtelee Pölhölänmäkeä myöten, kun rautaiset kaviot takovat rukihista rintavainiota, kautta monien sukupolvien möyrittyä, kirjoittaa Oulussa suurimman osan elämästään asunut kansanperinteen kerääjä Samuli Paulaharju (1875–1944) teoksessaan Rintakyliä ja larvamaita saapumisestaan synnyinpitäjäänsä Kurikkaan 1930- ja 1940-lukujen vaihteessa.

Moni asia on muuttunut noista ajoista. Enää eivät junat pysähdy Kurikan rautatieasemalla, ja kovinpa toisenlaiseksi on käynyt Pölhölänmäkikin, jota Paulaharjunkin voisi olla hankala tunnistaa entisekseen. Pölhölän- eli nykyistä Museonmäkeä Kurikan kirkonkylän tuntumassa on aktiivisesti viimeisten 70 vuoden aikana muokannut paikkakunnan kotiseutuyhdistys Kurikka-Seura.

Museotalo Latva-Kurikasta

Samuli Paulaharjun kierrellessä 1939–42 ympäri Kurikkaa keräämässä aineistoa Rintakyliä ja larvamaita -teostaan varten Pölhölänmäellä kohosi Kurikan museotalo. Sen oli sinne pystyttänyt vuonna 1938 Kurikka-Seuran edeltäjä Kurikan Pitäjänmuseoyhdistys keräämiensä museoesineiden suojaksi ja näyttelytilaksi.

Latva-Kurikan paapantupana tunnettu museotalo on peräisin 1800-luvun ensimmäisiltä vuosikymmeniltä. Pitäjänmuseoyhdistys sai kauppias Antti Orhasen huutokaupasta ostaman talon Kurikan yksityiskauppiaiden lahjana 1936.

– Nykyisen Tampereentien varressa Kurikankylässä sijainnut Latva-Kurikan talo oli jäänyt ilman vakinaisia asukkaita, kun siinä elelleet Juho Heikki ja Heleena Latva-Kurikka kuolivat 1927 ja 1930. Sen jälkeen oli vain ajoittaisessa käytössä. Talon pihapiirikin oli käynyt ahtaaksi, koska paapantuvan viereen oli rakennettu uusi päärakennus. Siten talo päätyi tarpeettomana huutokaupattavaksi 1936, kertoo Latva-Kurikoiden tyttärenpojanpoika, Kurikan eläkkeellä oleva palopäällikkö Jaakko Kurikka.

Kuva 1: Kurikan Pitäjänmuseoyhdistys vuokrasi museon tontin Kurikan seurakunnalta. – Kuva Kurikka-Seuran arkisto.

Kurikan Pitäjänmuseoyhdistys siirrätti ja pystytytti rakennuksen Museonmäelle vappuun 1938 mennessä. Jaakko Kurikka ei itse ollut seuraamassa urakkaa, mutta tietää kertoa siitä:

– Kirvesmies Konsta Latvala merkitsi tarkoin talon hirret ennen sen hajottamista, jotta talon uudelleen kokoaminen onnistuisi. Hirret olivat vankkoja, ja niin olivat lattialankutkin, mutta silti jälkimmäiset notkuivat rukiinleikkuun jälkeisten kökkätanssien tahdissa, muistelee ”häjyysenä kossina” tansseja 1930-luvun alkupuoliskolla seurannut Kurikka.

Museon näyttelyt avattiin 1940, mutta jatkosodan aikana museo jouduttiin luovuttamaan koulurakennukseksi, jona se oli seuraavan vuosikymmenen puoliväliin saakka.

Museorakennuksen vapauduttua kunnan käytöstä vuoden 1955 päätteeksi Kurikka-Seuraksi muuttunut pitäjänmuseoyhdistys korjasi sen, ja vuonna 1965 yleisölle voitiin vihdoin avata Kansallismuseon yli-intendentti, tohtori Hilkka Vilppulan ja maisteri Paula Jaakkolan järjestämät näyttelyt. Ne kertoivat yhtäältä perinteisestä maatalouteen pohjautuvasta kulttuurista, toisaalta Kurikan historiallisista erikoisuuksista ja paikallisuuksista.

Kuva 2: Museon yläkertaan on sijoitettu Panttilan Koivistosta tuotu pitkä pirtinpöytä. Pöydän ääressä olevat Bellman-tuolit on lahjoittanut Leideniuksen pappissuku. – Kuva Kurikka-Seuran arkisto. Valokuvannut Atte Honkaniemi 2007.

Talonpoikaisrakennukset mielenkiinnon kohteena

1960-luvulla Kurikka-Seurassa kehkeytyi ajatus siirtää Museonmäelle lisää rakennuksia museotalon ympäristöön. Kiinnostuksen kohteena olivat sellaiset rakennukset, jotka liittyivät kiinteästi talonpoikaisyhteisön elämään.

Vuonna 1967 saatiin lahjoituksena maanviljelijä Eelis Panttilalta 1856 rakennettu paja. Hän halusi näet päästä eroon pajaansa käyttäneestä sepästä, joka oli taonnasta aiheutuneilla toimillaan täyttänyt Panttilan pihapiirin savulla. Panttila piti ongelman parhaimpana ratkaisuna pajan lahjoittamista Kurikka-Seuralle, koska siten ketään ei loukattaisi.

Kuva 3: Perimätiedon mukaan 1500-luvulla perustetulla Panttilan tilalla on ollut aina paja. Tämä paja ei kuitenkaan ole niin vanha, vaan sen rakentamisvuodeksi on päätelty 1856 pajan sisäänkäynnin yläpuolella olevan merkinnän perusteella. – Kuva Kurikka-Seuran arkisto. Valokuvannut Pii Anttila 2008.

Museon pihapiiri täydentyi seuraavalla vuosikymmenellä myllyrakennuksella. Sen olivat rakentaneet vanhoista hirsistä Keski-Kurikan isännät 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Kurikan Myllykylään. Kylässä oli yhteensä kolme myllyä, joista tätä myllyä sanottiin keskimyllyksi. Juho ja Salomoni Koskinen ostivat vuonna 1908 myllyn, joka toimi vuokramyllynä 1960-luvulle asti.

Koskisen perikunnan 1970-luvulla lahjoittama mylly ei ole säilynyt alkuperäisessä asussaan, koska sitä ei pystytetty sen omimpaan ympäristöön veden äärelle. Museonmäelle myllyn hirsistä pantiin pystyyn vuonna 1979 museon viereen kolmifooninkinen liiterirakennus, jonka keskikerroksesta tehtiin myllyntyylinen. Seuraavana vuonna mylly–liiterin kamariin perustettiin kahvio museovieraiden viihdykkeeksi.

Kuva 4: Vanha Myllykylän mylly valmistui 1970-luvun lopulla Museonmäen rinteeseen. Kurikka-Seuran pitkäaikainen sihteeri ja varapuheenjohtaja Viljo Myllymäki (vas.) ja 1960–84 puheenjohtajana toiminut Väinö Muurimäki myhäilevät ilmeisen tyytyväisinä rakennustyön tulokseen. – Kuva Kurikka-Seuran arkisto. Valokuvannut Anelma Laurila 1979.

Tätä ennen kahvio oli ollut museon takana sijaitsevassa vesitornissa. Vuonna 1951 valmistunut, Kurikan kirkonkylän vedenjakelusta vastannut vesitorni jäi tarpeettomaksi 1970-luvulla, ja niinpä kunta luovutti sen Kurikka-Seuralle yhden markan kauppahinnalla. Vesitorni on toiminut paitsi kesäkahvilana myös näkötornina.

1970-luvun loppuun mennessä Museonmäen vanhin rakennus oli 1800-luvun alkupuolelta peräisin ollut museotalo. Vuonna 1980 Kyllikki Laulaja ja hänen tätinsä Anni Harju-Säntti lahjoittivat Kurikka-Seuralle jälkimmäisen kotitilalla Harju-Säntissä sijainneen, vuonna 1794 rakennetun aitan, josta tuli nyt museon pihapiirin vanhin rakennus.

– Aitta kuului alun perin Yli-Säntin tilaan, josta se siirrettiin päätilasta 1888 lohkottuun Harju-Sänttiin.  Aitassa säilytettiin viljaa. Lisäksi lapset pitivät leikkipaikkanaan aitan edessä ollutta lautalavaa, kertoo eläkkeellä oleva pankkitoimihenkilö Kyllikki Laulaja.

Lavaa lukuun ottamatta aitta on säilynyt Kurikka-Seuran omistuksessa entisessä asussaan, paitsi että alkuperäinen harmaa hirsipinta on maalattu muihin Museonmäen rakennuksiin sointuen punaiseksi.

Kuva 5: Harju-Säntin komea kaksikerroksinen aitta on perimätiedon mukaan rakennettu 1794. Aitta maalattiin punamultamaalilla alkukesästä 2007. – Kuva Kurikka-Seuran arkisto. Valokuvannut Atte Honkaniemi 2007.

Kotiseututalo seuran voimainponnistus

Kurikka-Seura oli saanut 1980-luvulle saakka rakennuksensa lahjoitusten kautta, koska merkittävää rahallista tukea ei ollut saatu. 1980-luvulla eduskunta havahtui tukemaan rappeutuvien työväentalojen kunnostamista, ja vielä saman vuosikymmenen kuluessa opetusministeriö alkoi jakaa korjausavustusta kotiseututaloja varten.

Nyt Kurikka-Seura saattoi toteuttaa jo 1960-luvulle virinneen aikeensa hankkia talonpoikaistalo Museonmäelle, kun opetusministeriön lisäksi Kurikan kaupunkikin antoi taloudellista tukea. Vuonna 1984 seura osti kotiseututaloksi 1867 rakennetun ja 1902 uusitun Kiskolan suvun päärakennuksen.

Kuva 6: Kiskolan talo on seissyt 1980-luvun jälkipuoliskolta saakka Kurikan Museonmäellä kotiseututalona. – Kuva Kurikka-Seuran arkisto. Valokuvannut Atte Honkaniemi 2007.

– Talon omistaja maanviljelijä Jaakko Kiskola oli jo 1970-luvullatarjonnut taloa ostettavaksi Kurikka-Seuralle. Kaupan toteuduttua Kiskola antoi lainaan traktorinkärrynsä, jotta pystyimme siirtämään talon hirret Jyllinkoskelta Museonmäelle, kertoo Kurikka-Seuran puheenjohtaja, kotiseutuneuvos Anelma Laurila.

Vaikka julkisen tahon rahoituksella oli ratkaiseva rooli kotiseututalohankkeen toteutumiselle, myöskään talkootyön osuutta ei sovi unohtaa: monet paikalliset yhdistykset ottivat osaa talon rakennustöihin. Kotiseututalon sisustuksen suunnittelussa opastivat Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon johtaja Marja-Liisa Haveri, maakunta-amanuenssi Elisa Kopra ja Suomen kotiseutuliiton sisustusarkkitehti Leni Pakkala.

– Sisustuksen suunnittelua varten haastattelin äitiäni Aili Ketolaa, jonka äiti Vilhelmiina Ojala oli Kiskolan tyttäriä ja asunut siis tässä talossa. Näin saimme tietoa, millainen talo oli 1910–1920-luvuilla, jonka tyyliin se on nyt sisustettu, Laurila selvittää kotiseututalon interiöörin taustoja.

Kuva 7: Kotiseututalon tuvan huonekalusto on talonpoikaisrenessanssia ja -biedermeieria. – Kuva Kurikka-Seuran arkisto. Valokuvannut Atte Honkaniemi 2007.

Uusi ja vanha kohtaavat

Vuonna 1991 Kurikka-Seura sai omistukseensa Kurikan kappalaispappilan pihapiiriin 1904 rakennetun aitan. Kurikan kaupunki oli rakentamassa pappilan tontille päiväkotia, ja niinpä kaupunki lahjoitti aitan Kurikka-Seuralle.

– Kaupungininsinööri Erkki Anttila piti aittaa komeana ja halusi sen säilyvän Museonmäellä. Aitta siirrettiin kokonaisena nosturin avulla mäelle. Vain kattotiilet oli poistettu siirron ajaksi, Anelma Laurila kertaa aitan vaiheita.

Kuva 8: Museonmäelle siirretty kappalaispappilan aitta katettiin tiilillä kesällä 1991. "Työnjohtajina" ovat museon kesätyöntekijät Nina Lammila (vas.), Mervi Ala-Risku sekä Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon johtaja Marja-Liisa Haveri ja Kurikka-Seuran varapuheenjohtaja Tuula Ketola. – Kuva Kurikka-Seuran arkisto. Valokuvannut Anelma Laurila 1991.

1990-luvun loppupuolella Kurikka-Seura ryhtyi esittämään Museonmäellä kesäteatterinäytelmiä. Siksi Museonmäelle päätettiin rakentaa kunnolliset puitteet näytelmille. Arkkitehti Timo Hakamäki suunnitteli mäen rakennuskannan talonpoikaistyyliin istuvan kesäteatterinäyttämön ja katsomon, joista jälkimmäisenkin rakennustyöt saatiin päätökseen kesällä 2007.

Kaikkein viimeisin Museonmäelle koottu rakennus on Vesa Porren lahjoittama luhtalato, joka koottiin Museonmäelle talkoilla 2007 ja katettiin päreillä keväällä 2008.

Kuva 9: Karttaan on merkitty Kurikan Museonmäen rakennusten alkuperäiset sijainnit. Numerointi etenee siinä järjestyksessä, missä rakennukset on siirretty Museonmäelle. – Karttapohja Timo Ala-Ranta/Kurikan kaupungin tekninen osasto.

Yritysmuseo seuraava hanke?

Seinäjoen kaupungin eläkkeellä oleva museotoimenjohtaja ja Suomen kotiseutuliiton hallituksen entinen puheenjohtaja, museoneuvos Marja-Liisa Haveri-Nieminen pitää Kurikan Museonmäkeä onnistuneena kokonaisuutena.

– Kurikka-Seura on ihanteellisesti onnistunut yhdistämään museon ja kotiseututalon ja vieläpä keskeiselle paikalle lähelle kaupungin keskustaa. Lisäksi se pystyy tarjoamaan kävijöille tiloissaan elämyksiä tuomalla esiin Kurikan, Etelä-Pohjanmaan ja Suomen historiaa.

Haveri-Nieminen näkee, että vaihtuvilla näyttelyillä, joita on koottu kotiseututaloon, kappalaispappilan aittaan ja Panttilan pajaan, Kurikka-Seura on tuonut esiin paikallista omaleimaisuutta. Museonmäen rakennukset eivät muutenkaan ole seisseet käyttämättöminä.

– Museonmäen rakennukset ovat antaneet monia mahdollisuuksia toteuttaa Kurikka-Seuran toimintaa. Ne ovat toimineet paitsi näyttely- myös varastotiloina. Olemme myös voineet järjestää yleisötapahtumia ja yksityistilaisuuksia etenkin kotiseututalossa ja kesäteatterin katsomossa. Kotiseututalosta olemme myös saaneet kokous- ja toimistotilat, kertoo puheenjohtaja Laurila.

Vaikka Kurikan Museonmäellä on saatu paljon aikaan, tekemätöntä työtä on vielä.

– Tavoitteenamme on saada Museonmäelle uusi museorakennus, johon tulisi Kurikan yritystoiminnasta kertovia näyttelyitä. Rakennukseen tulisi myös kunnolliset arkistotilat. Tämän jälkeen vanha museotalo olisi tarkoitus kunnostaa ja saattaa ympärivuotisesti lämpimäksi, Laurila valottaa seuran tulevaisuuden suunnitelmia.

 

Kirjoittaja tekee parhaillaan Kurikka-Seuran 75-vuotishistoriateosta, jonka on määrä ilmestyä vuoden 2010 aikana.

Julkaisu: Havina
Numero: 1/2009
Julkaisupäivämäärä: 23.3.2009
Julkaisija: Oulun yliopisto, Historiatieteet
Päätoimittajat: Reija Satokangas
ISSN: 1798-1530
URL: http://www.oulu.fi/hutk/historia/opiskelu/Havina/