Oulun yliopiston
historiatieteiden julkaisu

”Koti ja Karjala on kaikki jätetty ”
- evakot muistelevat pitäjälehdissä


Kati Väisänen
Julkaistu: 23.3.2009

Viime sotien kokemukset mullistivat itä-rajan asukkaiden elämän. Sotien myötä heistä tuli evakkoja. Kodista lähtö oli raskasta, kuten eräs pyhäjärvinen evakko muistelee: “Eipä siinä maailman meno oikein mukavalta eikä viisaalta tuntunut. Pois vain kodistasi, tuntui miltä tuntui ja jaksa miten jaksa.”  Karjalaiset evakot joutuivat eroon naapureistaan ja oman pitäjänsä asukkaista sotien jälkeen. Näin kävi myös Raudun ja Pyhäjärven asukkaille.

Hajautettujen karjalaisten yhdyssiteeksi perustettiin sodan jälkeen omia lehtiä, pitäjäseuroja ja erilaisia säätiöitä. Seuratoiminnan ohella myös pyhäjärveläiset ja rautulaiset ovat omissa lehdissään voineet puida kohtalotovereiden kanssa samoja kokemuksia, joista yleensä on vaiettu.

Hienotunteista muistelua ja kertomista

Evakot kertoivat lehdessä sekä hyvistä, että huonoista kokemuksista. Ylipäätään kokemukset olivat järkyttäviä kaikenikäisille, mutta eniten niistä kärsivät heikkokuntoiset. Pyhäjärvinen evakko muistelee näin: “Tulkoon kuitenkin mainituksi, että mielenjärkytys, matkan rasitukset ja alussa oudot asunto-olot olivat monelle enemmän kuin jaksoivat kestää. Kuolevaisuus oli vanhojen ja sairasten [sic] joukossa suuri, noin kaksinkertainen normaaliin verrattuna.”

Karjalaisiin evakoihin on suhtauduttu joissakin kertomuksissa hyvin huonosti varsinkin talojen emäntien taholta. Tällöin kertoja ei halunnut paljastaa jutussa esiintyvien henkilöiden tai paikkakunnan nimeä. Rautulainen muistelee: ”Kaikenlaiset ’maankiertäjät’ saavat ilman muuta tulla ja asettua taloon asumaan, puhisi hän [talonemäntä] vihaisena.” Kuitenkin näissä kertomuksissa oli aina onnellinen loppu ja voisi arvioida, ettei niistä muuten olisi lehdessä kerrottu.

Pelkästään vihamielistä suhtautumista ei lehdistä löytynyt, niistä ei haluttu kertoa julkisesti. Varmasti hyvin negatiivisia kokemuksiakin oli, mutta ne haluttiin pitää omana tietona ja niinpä moni vaikeni niistä, sillä evakot halusivat varmasti säilyttää hyvät suhteet paikallisiin ihmisiin. Koska kertomukset ilmestyivät lehdessä, voi olla, että päätoimittaja saattoi sensuroida kirjoituksia jonkin verran.

Sen sijaan ystävällisesti evakoihin suhtautuneet henkilöt ja talot mainitaan lehdessä. Paikallisten asukkaiden ja evakkojen kesken saattoi syntyä jopa elinikäisiä ystävyyssuhteita, joten näistä kerrottiin auliisti lukijoille. Pyhäjärvisillä näyttäisi olleen juttujen perusteella pelkästään myönteisiä kokemuksia kantasuomalaisten kanssa. Tämä olettama ei välttämättä tarkoita sitä etteikö käytännössä ollut toisin, ehkä negatiivisista asioista ei haluttu kertoa nimettömänäkään julkisesti.

Evakkotaipaleelta Kanta-Suomeen

Suurimmassa osassa kertomuksissa sijansa ovat saaneet myös kotieläimet. Kertomuksissa kotiin jääneitä eläimiä sääliteltiin ja niitä muisteltiin kuin perheenjäseniä: ”[Kodista lähdettäessä] Piku-koiramme saattoi meitä jonkin matkaa, mutta palasi taloon.---Ajatteli kai, ettei taloa sovi jättää yksikseen.”  Rautulainen evakko muisteli eläimiä näin:”[Evakkomatkan aikana] Ajatukset lehmien kohtalosta painoivat mieltä. Ne olivat kotona kasvaneet ja aivan kuin perheeseen kuuluvia.”

Mahdollisuuksien mukaan pakomatkalle on pyritty ottamaan karjakin. Eläimetkin täytyi ruokkia, joten rehuja ja juotavaa on jouduttu pyytämään matkan varrella olevista taloista. Matkan aikana kävi usein ilmi, että maatilojen omistajat eivät halunneet ravita evakkojen eläimiä. Liikkeellä oli nimittäin huhuja, jotka kertoivat heidän karjansa levittävän eläintauteja. ”Pois lehmät pellosta! Ajakaa ne heti pois---Ellette heti aja pois haen pyssyn ja ammun ne, huusi kiihtynyt mies [maatilan isäntä].”

Kanta-Suomen asukkaat eivät myöskään luovuttaneet mielellään evakoille maata silloin, kun sen aika tuli. Oli tapauksia, joissa viranomaiset joutuivat puuttumaan luovutukseen ja osapuolet ratkoivat asiaa kyläkokouksessa. Tällöin sodasta palanneet sotilaat asettuivat usein evakoiden puolelle ja heitä muistellaankin kertomuksissa lämmöllä. Rintamamiehillä oli omakohtaisia kokemuksia sodasta ja he tiesivät Karjalan tilanteen, joten he pystyivät kuvittelemaan evakoiden kärsimykset.

Rautulaiset evakot kohtasivat hankaluuksia myös muissa tilanteissa. Eräässä kertomuksessa annetaan ymmärtää, ettei rautulaisia evakoita arvostettu. Jutussa mies asioi pankissa, jonka palveluita hänelle ei myönnetty karjalaisen taustan takia. Lopulta mies käveli toiseen pankkiin, ja asiat järjestyivät. Evakoihin oli suhtauduttu siis huonosti maatalojen emäntien puolesta, mutta myös muidenkin taholta.

Vaikeuksien kautta voittoon

Evakkojen elämä oli alussa hankalaa, mutta aikaa myöten vaikeudet voitettiin ahkeruudella ja sisulla. Jokaisessa vaikeuksista kertovassa jutussa olot paranivat aikaa myöten ja elämä oli loppujen lopuksi onnellista.

Uusi sukupolvi on ollut helpottamassa vanhempien sopeutumisessa uusille asuinsijoille. Pyhäjärveläiset iloitsivat uuden sukupolven saavutuksista ja heitä kannustettiin pitämään yllä karjalaisia perinteitä. Monissa kertomuksissa useat, muun muassa evakkokertomuksien kirjoittajat, kehottivat nuoria lukemaan pitäjälehteä ja kirjoittamaan sinne tarinoita.

Entisillä kotiseuduilla olleet naapurussuhteet saivat tärkeän sijan myös evakoiden kertomuksissa, ja erilaiset sosiaaliset harrasteet pitivät ihmiset puuhakkaina. Ihmissuhteita muisteltiin varmaankin siksi, koska monet naapurit olivat hajaantuneet ympäri Suomea sotien jälkeen, sekä myöhemmin muuttoliikkeen johdosta. Oli luonnollista, että yhteydenpito heihin oli sitä myöten katkennut.

Varsinaisesta sopeutumisesta kertoi kolme rautulaista evakkoa. Eräs kirjoittaja kertoi evakkomatkansa päättyneen kahdenkymmenenseitsemän vuoden jälkeen ja hänen perheensä kotiutuneen uudelle asuinpaikalle. Evakkotien päättymisestä kertoi myös rautulainen, joka mainitsi tärkeimmät sopeutumista edistäneet asiat: hyvän vastaanoton uudella paikkakunnalla, oman kodin ja tuen muilta kohtalotovereilta.

Rautulaisten, tai Pyhäjärvi Vpl.-lehden, kertomuksista ei löytynyt mainintoja evakkojen henkisistä vaikeuksista. Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä ne ovat arkaluontoisia ja hyvin henkilökohtaisia asioita. Kun esimerkiksi kerrottiin pommituksista evakuoinnin aikana, ei haluttu mainita ihmisten shokkitiloista tai henkisestä lamaantumisesta. Paniikista ei myöskään kerrottu.

Nämä asiat ovat varmaan herättäneet häpeän tunteen ja toisaalta ei haluttu myöskään myöntää ihmisen heikkoutta. Häpeäntunnetta on ihmisen hankalaa käsitellä, olipa sitten kyseessä lapsi tai aikuinen. Traumoista ei myöskään mainittu kertomuksissa ja luultavasti niitä käsiteltiin kukin omalla tavallaan, esimerkiksi kovalla työn teolla, kuten eräs pyhäjärvinen kertoo: “Uuttera työ ja usko valoisampaan tulevaisuuteen antaa voimaa kestämään.”

Puhumattomuus koetuista asioista voi juontaa juurensa vuosikymmenten takaa. Esimerkiksi kiusaamis-kokemukset lapsuuden varhaisessa vaiheessa ovat osasyynä siihen, että niin moni on hävennyt evakko-taustaansa. Myös vanhempien nimittely on voinut jättää kipeitä arpia vuosikausiksi.

Lehti evakkojen keskustelupalstana

Juttujen perusteella voi päätellä, että lehdet olivat tärkeä keskustelukanava. Kuitenkin evakkoajan kertomuksistaan kertoi pitäjälehdissä ani harva. Kaiken kaikkiaan rautulaisten lehdessä oli evakko-kertomuksia 44, Pyhäjärvi Vpl.- lehdessä (vuosilta 1956–1969) vain viisi kappaletta. Tästä voi päätellä sen, että evakot eivät kertoneet kokemuksistaan, ei ainakaan pitäjälehdessä. Ehkä kokemuksia on ollut parempi puida kasvokkain jonkun kohtalotoverin kanssa kuin lehden ”kasvottoman lukijan” kera.

Ne jotka jakoivat kokemuksensa lehden lukijoiden kanssa, kertoivat lehteen kirjoittamisen syistään näin: ”En kirjoita näitä asioita sen tähden että olisimme olleet ainoat, jotka olemme omaisemme menettäneet. Tämä asia on vaan niin voimakkaasti tullut mieleeni, että olen ollut ikään kuin pakotettu pistämään tämän paperille.”

Lehteen kirjoitettiin sen takia, että on kannustettu muita evakkoja kertomaan kokemuksistaan. Tärkeää oli, ettei tapahtumia unohdettaisi. Lehtiin kirjoittelu ja kokemuksista kertominen ovat olleet evakoille oman menneisyyden työstämistä. Loppujen lopuksi oma pitäjälehti on lievittänyt rautulaisten ja pyhäjärvisten kaipausta kotiseudulle. Kotiseutu on jouduttu jättämään, mutta silti kyseinen paikka tai mielentila on kuitenkin aina läsnä henkilön kertomissa kokemuksissa ja muistikerrostumissa.

Lähteet:

Pyhäjärvi Vpl. 1956–1969
Rautulaisten lehti 1958–2002

Julkaisu: Havina
Numero: 1/2009
Julkaisupäivämäärä: 23.3.2009
Julkaisija: Oulun yliopisto, Historiatieteet
Päätoimittajat: Reija Satokangas
ISSN: 1798-1530
URL: http://www.oulu.fi/hutk/historia/opiskelu/Havina/