Oulun yliopiston
historiatieteiden julkaisu

Muutoksen halusta järjestötoimintaan
- Suomalaisen opiskelijaradikalismi muuttui vasemmistolaiseksi järjestötoiminnaksi

Antti Pesola

Julkaistu 23.3.2009

”You say you want a revolution. Well, you know. We all want to change the world.”

Näin aloitti legendaarinen The Beatles kappaleensa Revolution vuodelta 1968. Lennon ja McCartney romantisoivat mukaansa tempaavasti mailman muuttamisen tarvetta, ja kuinka kumousasioissa voi ”aina laskea minun varaani”.

The Beatlesin hajottua John Lennon hahmotteli v. 1971 tunnetussa Imagine –laulussa maailmaa, jossa ei ole taivasta eikä helvettiä, ei valtioita rajoineen eikä sotia. Tämä utopia kuulostaa hyvin pitkälti marxilaiselta hahmotelmalta, vaikka sitä ei suoraan mainitakaan.

The Beatles antoi tukkansa kasvaa 60-luvun loppua kohti ja vaihtoi pikku kravattinsa kukkaispaitaan. He ovat hyvin usein 60-lukulaisen sodanvastaisen vuosikymmenen kasvot. Heidän toimintaansa ei varmasti ole ohjannut täydellinen suunnitelmallisuus, mutta hämmästyttävän saman tapahtumasarjan koki hieman karrikoituna suomalainen ennen kaikkea yliopistoissa opiskeleva nuoriso 60- ja 70-lukujen vaihteessa. Tukka ja parta kasvoivat kuin vaivihkaa, ja sodanvastaisuuden sekä muutoksen halun rinnalle tuli alkuperäisen bändin hajottua äärivasemmistolaisuus.

Suuret ikäluokat halusivat muutosta

Suomalainen yhteiskunta oli kokenut rajut muutokset sotien jälkeisinä vuosikymmeninä. Jälleenrakennuksen aikana suuret ikäluokat kasvoivat ja koko yhteiskuntarakenne muuttui kovaa vauhtia 60-luvulla. Suomessa siirryttiin maatalousvaltaisesta maasta lähes suoraan palveluihin ohittaen suuren teollistumisen vaiheen moniin muihin länsimaihin verrattuna. Kaupungistuminen oli ennätysnopeaa, ja varsinainen nuorisokulttuuri näki päivänvalon. Televisio ja kasvanut media toivat vaikutteita nopeasti muulta maailmasta, ja nuorison ajatuksia muokkasi erilaiset arvot verrattuna edeltävään sukupolveen.

Historiallisena ilmiönä nuorisoradikalismi on poikkeuksellisen vaikea sen hajanaisuuden ja maakohtaisten erojen takia. Lisäksi eri liikkeiden saama julkisuus ei millään muotoa seuraa niiden lukumääräistä kannatusta. Marginaalijoukkojen yksittäiset tempaukset ovat saaneet välillä paljon ansaittua enemmän julkisuutta. Myöskin opillinen puoli on vähintään yhtä hankala.

Sotaa vastaan rauhanomaisesti

Suomalaisen radikalismin juuret ovat 1963 perustetussa pasifistisessa Sadankomitessa. Tuossa järjestössä olivat jäsenenä myös myöhemmin tunnetuiksi tulleet Erkki Tuomioja, Paavo Lipponen ja Tarja Halonen. Sadankomiteassa pelkistyy 60-luvun radikalismin suurin yhteinen arvo: sodanvastaisuus, joka kulminoitui ennen kaikkea Vietnamin sodan vastaisuudeksi. Vuosikymmenen loppua kohti mielenosoituksissa näkyi sodan vastustuksen lisäksi myös imperialismin vastaisuus ja demokratian vaatimukset vapaan rakkauden hengessä.

Samana vuonna The Beatlesin Revolutionin kanssa vuonna 1968 vallattiin Vanha ylioppilastalo Helsingissä. Itse tapahtuma on noussut kultin asemaan opiskelijaradikalismista puhuttaessa ja saanut usein liiankin suuren palstatilan. Valtaus tapahtui päivää ennen Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan 100-vuotisjuhlaa, ja juhlat jouduttiin siirtämään muualle. Talon vallannut opiskelijaporukka vaati useita muutoksia yliopiston hallintoon ja opetukseen liittyen. Nämä kysymykset askarrutivat yliopistojen opiskelijapuolueita paljon tulevina vuosina.

Suomalaisen opiskelijaradikalismin yksi ominaispiirre oli kuitenkin rauhallisuus. Vaikka ote mielenilmauksissa oli usein provokatiivinen ja jopa uhmakas, väkivalta ei missään vaiheessa leimahtanut liekkeihin. Vanhan valtaajatkin korjasivat lähtiessä ainoan rikkomansa ikkunan. Tätä on selittetty suomalaisen valtiovallan halulla aitoon dialogiin opiskelijoiden kanssa aina presidentti Kekkosta myöten. Aivan päinvastoin tapahtui Länsi-Saksassa, missä valtiovalta sulki vähäisenkin kommunoikoinnin opiskelijaradikaalien kanssa. Osa porukasta radikalisoitui enemmän ja yhteenotoissa ei ihmisuhreiltakaan säästytty, puhumattakaan vallankumousjärjestö RAF:n kaupunkisisseistä, jotka tekivät ihmisuhreja vaativia iskujaan lähes vuosikymmenen ajan.

Äärivasemmiston kannatus lisääntyi yliopistoissa

Opiskelijaradikalismin ja vasemmiston nousun yhteen niputtaminen ei ole aivan ongelmatonta. Kaiken lisäksi yliopistomaailmassa puoluepolitiikka oli 70-luvlla poikkeuksellisen aktiivista myös porvaripuolueiden kohdalla. Sosialistipuolueet toki keräsivät ylioppilaskuntavaaleissa suhteessa paljon enemmän ääniä verrattuna eduskuntavaaleihin.

Tutkija Kimmo Rentolan mukaan sama porukka vaihtoi 60-luvun lopun radikaalit tunnukset seuraavan vuosikymmenen alussa sosialismin symboleihin. Jos nämä ilmiöt käsitetään erillisinä, niistä löytyy paljon samaa: uhmakas asenne, rauhan ja demokratian puolustaminen sekä imperialismin vastaisuus.

Suomalaisen opiskelijavasemmistolaisuuden yksi erikoispiirre oli tiukka järjestäytyneisyys. Sosialistinen opiskelijaliitto (SOL) perustettiin jo 1965, ja sen jäsenmäärä nousi runsaasti vuosikymmenen vaihteessa. SOL:n kuuluttiin yliopistokohtaisten jäsenjärjestöjen kautta. 60-luvun puolivälissä Suomen kommunistinen puolue (SKP) oli lähellä jakaantua, ja alettiin puhumaan enemmistö- ja oppositioon jääneistä vähemmistökommunisteista. Taisto Sinisalon mukaan nimetty (taistolaisuus) vähemmistösuuntaus sai myös enemmistön SOL:ssa -71. Tämä johti kilpailevan Kansandemokraattisen opiskelijajärjestön (KOJ) syntyyn. Jäsenmäärältään se kuitenkin jäi kokoajan SOL:sta ja vuosikymmentä myöhemmin sulautettiin siihen. Ylioppilaiden äärivasemmisto oli kuitenkin kaikkea muuta kuin yksipuolinen.
Äärivasemmistopuolueiden erot olivat ulkopuolisille hyvinkin marginaalisia. Vähemmistösuuntaumiselle tyypillistä oli Moskovan linjan seuraaminen kritiikittömästi lähes joka asiassa, joka näkyi esim. Prahan miehityksen lausunnoissa. Vaikka molemmat korostivat Marxis-Lenininistä ideologiaa, oli enemmistön suuntaus enemmän kallellaan ns. eurokommunismiin.

Miksi Revolution vaihtui Imagineen?

Miksi maailmanlaajuisesti Revolutionia laulava ja menneitä arvoja kyseenalaistava nuoriso sitten niin suurella joukolla kallistui Leninin tai Maon Imagine-versioon? Tapahtumasta on vielä sen verran vähän aikaa, että ilmiötä ei ole ehditty akateemisesti vielä kovin paljon tutkia. Oli lopulliset tulkinnat sitten minkalaisia tahansa, niin sodan jälkeisessä kontekstissa äärivasemmistolaisuus sopi radikalismin kanssa ja sen seuraukseksi hyvin. Sosialismi tarjosi vallankumousihanteen ja ajatuksen tasa-arvoisesta maailmasta. Se oli vallalla olevaa systeemiä vastaan ja käytti voimakkaan uhmakasta symboliikkaa kirkkaan punaisine lippuineen. Se tarjosi myös akateemisen teorian yliopistoväelle. Toisin sanoen kaiken mitä itseään etsivä ja vallan pitäjiä vastaan oleva nuori voi toivoa.

 

Kirjoittaja tekee pro gradua Oulun yliopiston 70-luvun vasemmistojärjestöistä. Hän kirjoittaa aiheesta artikkelin Oulun ylioppilaskunnan 50-vuotisjuhlakirjaan.

Julkaisu: Havina
Numero: 1/2009
Julkaisupäivämäärä: 23.3.2009
Julkaisija: Oulun yliopisto, Historiatieteet
Päätoimittajat: Reija Satokangas
ISSN: 1798-1530
URL: http://www.oulu.fi/hutk/historia/opiskelu/Havina/