Oulun yliopiston
historiatieteiden julkaisu

Samurait, Japanin ritarit

Sauli Mikkonen

Samuraiden maailma

Samurait olivat sotilasluokka, joka hallitsi Japania 1185–1868 välisenä aikana. Samurait tunnetaan historiassa lojaalisuuden perikuvana. 1000-luvulta lähtien samurai-luokan piirteet vakiintuivat. Samuraiden arvomaailmaan kuului lojaalisuus joko isäntää tai sukua kohtaan. Lojaalisuus oli samurain yksi perushyveistä. Kuuliaisuus ylempiarvoista kohtaan oli ehdoton. Samurai-sanakin tarkoittaa: se/hän joka palvelee. Samurai, jolla ei ollut herraa, kutsuttiin roninksi. Kertomuksia isännättömistä samuraista, jotka lojaalisuudentunnossaan kostavat herransa kuoleman, esiintyy Japanin historiassa.

Japanissa 1100-luvulla valta alkoi lipsua keskushallinnon otteesta, kun keisarillinen hovi ei kyennyt pitämään järjestystä yllä. Japanin suuret maanomistajasuvut alkoivat sekaantua hovin sisäisiin kiistoihin, joka johti lopulta Minamoto-suvun ylivaltaan ja sotilashallinnon perustamiseen Japanissa. Sotilashallinnon korkeinta virkaa harjoitti Shogun, jolle muut samurait olivat alisteisessa suhteessa. Shogunin lisäksi Japanissa toimi keisari, jolle shogun osoitti näennäisesti lojaalissuutta.

Samurain lojaalikäsitys näkyy myös harakireissä, jotka yleistyivät 1100-luvun puolivälin jälkeen. Samurait saattoivat riistää itseltään hengen, jos isäntä sitä vaati. Harakiri saatettiin tehdä myös monesta muusta syystä. Syitä saattoivat olla häpeä, haluttomuus jäädä vangiksi, mielenosoitus isäntää kohtaan, väärän teon sovitus ja niin edelleen. Samurai leikkasi vatsansa auki veitsellä, koska uskottiin, että sielu elää vatsassa ja harakirin avulla se voitiin sieltä vapauttaa. Harakiria tekevällä samurailla oli yleensä avustaja, joka löi nopealla miekaniskulla samurain niskan poikki, jotta kipu ei ehtisi näkyä tämän kasvoilla. Harakiria voidaan pitää osoituksena rohkeudesta, koska tekotapa oli erityisen kivulias. 1600-luvulla lojaalisuhteeseen liittyvät harakirit kiellettiin. Harakiria käytettiin siitä lähtien vain rangaistuksena.

Samurai -luokkaan kuuluneet olivat koko ajan sotaan liittyvien asioiden kanssa tekemisissä. Yleisesti ottaen samurain elämäntapa oli askeettista. Varakkaimmat samurait saattoivat toki omaksua ylellisen elämäntyylin. Lojaalisuutta, sotataitoja ja kulttuuria opetettiin lapselle jo pienestä pitäen, joista sotataito oli keskeisessä asemassa. Tämän takia ei ole yllätys, että miehen asema samurai-luokassa oli parempi kuin naisen. Mies oli se joka taisteli ja nainen oli se, joka palveli miestään. Sodat huononsivat naisten asemaa entisestään. Katsottiin, ettei nainen kykenisi puolustamaan perintöään yhtä hyvin kuin mies, ja tämän takia perintö luovutettiin suvun miehelle tai tyttären miehelle.

Japanissa sotiminen oli 1200–1300-luvuille asti teatraalista toimintaa, jossa ei taistelumuodostelmia tunnettu. Yksittäiset samurait haastoivat taistelukentällä arvollensa sopivan vastustajan, jonka jälkeen soturit kamppailivat kuolemaan asti. Taistelupaikasta ja ajasta sovittiin etukäteen. Taistelut kuulostavat jonkinlaiselta väkivaltaiselta urheilulajilta, koska taistelussa oli paljon sääntöjä ja tapoja, joita tuli noudattaa. 1100-luvun puolivälin jälkeen tosin alettiin rikkoa sääntöjä muun muassa yllätyshyökkäyksillä ja muilla konsteilla, jotka sittemmin muuttivat sodan sääntöjä. Samoin 1200-luvun mongolihyökkäykset pakottivat Japanilaiset muuttamaan sodan etikettiä perinteisempään muodostelmataisteluun

Samuraille esteettisyys oli tärkeää. Se näkyi sekä samuraiden ulkonäössä että rakennuksissa. Ulkonäkö oli samuraille todella tärkeä osa-alue. Samurain tuli näyttää hyvältä tilanteessa kuin tilanteessa. Ennen taistelua samurait siistivät itsenä, jotta he olisivat edustavan näköisiä taistelussa ja jopa kuolleina. Asumuksetkin olivat esteettisiä, vaikka ne tehtiin aina puolustusta ajatellen. Linnat näyttävät haurailta, kun verrataan niitä jykeviin eurooppalaisiin linnoihin.

Sotatantereilla samurait olivat pelottomia sotureita, jotka olivat valmiita uhraamaan henkensä taistelussa. Todellinen samurai osoitti halveksuntaa kuolemaa kohtaan. Tämä ei pelännyt kuolemaa ja siihen suhtauduttiin välinpitämättömästi samalla tavalla kuin elämänkin arvostukseen. Budhalainen vaikutus näkyy samuraiden suhtautumisessa elämään ja kuolemaan. Bushi- eli samurai-etiikka, kiteyttää samurain ajattelutavan. Bushido tarkoittaa soturin tietä – näin kömpelösti suomennettuna

Bushido

Tokugawa-kausi 1603–1868, joka oli shogunaateista viimeisin ja myös rauhaisin. Pitkänä rauhankautena samurai kulttuuri kehittyi ja sai täydellisen muotonsa. Tokugawa-kaudella samurailla oli aikaa harrastaa taiteita ja muutakin kulttuuria. Kun ei sodittu, oppineilla oli aikaa kehittää ja luoda samurai-kulttuuria.

Yamaga Soko (1622–85) kirjoitti Bukyô yôrokun(1656), joka toimi samurain oppikirjana. Hän nosti esille oppikirjassaan konkreettisia elämän ohjeita, joiden mukaan samurain tulisi elää. Samurai-kulttuuri oli huipussaan 1700-luvulla. Yamamoto Tsunetomo kirjoitti teoksen nimeltään hagakure (1716), jota on kutsuttu samurain raamatuksi. Bushido-kulttuuri eli voimakkaana koko Tokugawa-kauden ajan.

Bitobe Inazo (1862–1933) teki Bushidoa tunnetuksi läntiselle maailmalle. Hän kirjoitti Bushido-kirjan , jota käännettiin monelle kielille. Kirja sai merkittävää huomiota maailmalla, kun Japani menestyi Venäjää vastaan käydyssä 1904–1905 sodassa. Bushido-henkeä pidettiin syynä Japanin sotamenestykseen. Kirjassaan Inazo korostaa samurain ideaaliasinta olemusta. Samurain tuli olla: lojaali, rohkea, siveellinen, kunniantuntoinen, tyyni, viisas ja mieleltään maltillinen.

Samurai-yhteiskunta murtui 1800-luvulla, kun feodaalijärjestelmä ei enää kyennyt vastaaman haasteisiin, joita länsimaat Japanille asettivat. Yhteiskunnat täytyi muuttua, jotta Japani ei Kiinan tavoin menettäisi itsehallintoaan. Shogunlaitosta vastustanut oppositio vaati keisaria valtion johtoon. 1800-luvun aikana länsivallat painosti Japania avautumaan. Japani tarvitsi yhteiskunnallista muutosta, jotta se pystyisi vastaamaan länsivaltojen luomille haasteille. Katsottiin, että hallitseva samurailuokka ei kyennyt suojelemaan Japania ulkoisilta uhilta. 1868 valta siirtyikin Meji-oligarkialle, ja yhteiskunnalliset muutokset alkoivat. Muutokset tarkoittivat Japanin modernisoitumista länsimaisen esimerkin mukaisesti. Kaikki eivät kuitenkaan olleet muutosten kannalla. Uudistukset johtivat vuonna 1877 samurai-kapinaan, joka kuitenkin kukistettiin nopeasti. Tähän päättyi lopullisesti Japanissa pitkään kestänyt samuraiden valtakausi.

Bushido-henki ei kadonnut japanista samuraiden mukana, vaan osa hengestä jäi japanilaisten asenteisiin ja tapoihin. Etenkin Japanin armeija säilytti Bushido hengen, mikä näkyi myöhemmin Japanin käymissä sodissa. Etenkin toisessa maailmansodassa samuraista luotiin japanilaisille esikuva, mikä näkyi lojaalisuudessa keisaria kohtaan, kamikaze-hyökkäyksissä ja harakireissa.

 

Sisällysluettelo

Samuraiden maailma

Bushido

Julkaisu: Havina
Numero: 1/2013
Julkaisupäivämäärä: 19.12.2012
Julkaisija: Oulun yliopisto, Historiatieteet
Päätoimittajat: Matti Enbuske
ISSN: 1798-1530
URL: http://www.oulu.fi/hutk/historia/opiskelu/Havina/