Oulun yliopiston
historiatieteiden julkaisu

Varjakan sahasaari – pala kulttuurihistoriaa

Pauliina Niemelä

"Varjakka hiljeni. Vain harmaat kivijalat jäivät kertomaan erään 'sahakaupungin' loiston ajasta. Vähitellen nekin peittyivät sammalen ja tiheän pajuvitikon lehtevään suojaan. Surumielinen hiljaisuus lankesi koko tienoon ylle. Viimeisenkin lastilaivan iloinen huuto oli haipunut muistojen hämäriin sopukoihin."

Työtä ja vaurautta Oulunsaloon

Varjakan saaren höyrysaha otettiin käyttöön vuonna 1900. Rakennustyöt oli aloitettu vuotta aiemmin. Varjakkaan siirrettiin neliraaminen sahalaitos Pudasjärven Petäjäkankaalta hinaten sitä tukkilautan päällä. Alkuun saha toimi kolmella raamilla työllistäen noin sata henkilöä. Sahan omisti Varjakka Trävaruaktiebolaget vuoteen 1912, jolloin oululaiset sahayhtiöt liittyivät yhteen muodostaen Uleå Aktiebolagin. Yhteenliittymisen jälkeen saha laajennettiin ensin kuusiraamiseksi ja edelleen seitsenraamiseksi vuonna 1917.

Varjakan sahasta kehittyikin yksi alueen suursahoista, jonka huippuvuodet ajoittuivat 1920-luvulle. Saha työllisti 1920-luvulla vuosittain noin 500 henkeä sahaus- ja lastaustöillä. Työmäärä oli enimmillään 1923, jolloin saha rakennustöineen työllisti 720 henkeä.

Varjakan sahan toiminta kahdentoista ensimmäisen vuoden aikana oli varsin tasaista, noin 20 000 m3 vuodessa. Omistajavaihdoksen jälkeen tuotantomäärät kasvoivat 34 000 m3:n. Ensimmäinen maailmansota sekoitti maailmantaloutta ja osansa sai kokea myös sahateollisuus. Tuotanto romahti ja vuosina 1915–1917 sahatavaran vienti keskeytyi lähes kokonaan.

Varjakan sahallakin sota tuntui: vuonna 1918 tuotantomäärä tipahti 1682 m3:n ja työt olivat seisahduksissa lähes koko vuoden. Varastot olivat täyttyneet jo sodan alkuvuosina, mutta siitä huolimatta Varjakassa oli lisätty sahauskapasiteettia. Sahalla ilmeisesti luotettiin, että sodan päätyttyä sahatavaralla riittää kysyntää, kunhan sodan jälkeinen jälleenrakentaminen pääsisi vauhtiin.

Kukoistuskausi 1920-luvulla

Tuotanto alkoikin elpyä hitaasti vuonna 1919. Sotaa edeltänyt tuotannon taso saavutettiin vuonna 1923. Tuotannon kasvu jatkui vakaana ja huippuvuosi sahalla oli 1927, jolloin tuotantoa oli 97 667 m3. Saha laajeni 1920-luvulla 12-raamiseksi.

Vuonna 1919 sahaa koetteli tulipalo, jonka seurauksena sahaa uudistettiin. Varjakan saha nousi yhdeksi Pohjoismaiden suurimmaksi. 1920-luku oli myös vilkasta rakentamisen aikaa saarella. Suurin osa saarella sijaitsevista rakennuksista on tältä ajalta. Sahayhtiö rakennutti saarelle muun muassa sahayhteisön asuntoja, ruokalarakennuksen ja paloaseman letkutorneineen.

Sahan elämä ei ollut auvoisten kesäpäivien viettoa saarella meren ääressä. Juuri kesäaikaan sahalla riitti erityisen paljon työtä ja työ oli raskasta. Paljon naisiakin osallistui sahalla erilaisiin töihin, esimerkiksi lastaustehtäviin. Nykyaikaisesta työturvallisuudesta ei ollut tietoakaan ja tapaturmia sattui usein. Päivittäinen työaika oli 7 - 16, välissä vietettiin tunnin ruokatauko.

Varjakan saaren arvokkaat rakennukset

Sahasaaren asuinrakennukset edustavat aikakautensa klassismia. Asuinrakennusten suunnittelijana toimi entinen Oulun lääninarkkitehti Harald Andersin, jonka käsialaa on myös Puistolan talo Oulun keskustassa. Sen sijaan tuotantorakennusten suunnittelija ei ole tiedossa.

Harald Andersin halusi luoda saarelle tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden. Aikakauden arkkitehtuurille oli tyypillistä korkeatasoinen rakentaminen. Andersin tavoitteli "hyvää" asumista myös työläisille ja niinpä asuinrakennusten yhteydessä oli kasvimaat eli rekkoolit. Varjakan saaren rakennustöitä esiteltiin useamman kerran Arkkitehti-lehdessä 1920-luvulla.

Varjakan saaren rakennushistoriallista arvoa nostaa se, että taloissa on käytetty erikoista pystyhirsirunkoa, joka suomalaisessa rakentamisessa on ollut harvinaista. Ruotsissa ja Norjassa menetelmä on ollut yleisempi. Pystyhirsirakentaminen edusti aikansa edistyksellistä arkkitehtuuria, mutta tekniikalla oli myös etunsa, kun haluttiin rakentaa nopeasti. Sahan historiasta on jäänyt vain vähän dokumentteja jäljelle, mutta saarella sijaitsevat talot puhuvat omaa historiaansa. Komeat punamullalla maalatut talot valkoisine nurkkalautoineen kertovat saaren saha-aikaisesta varakkuudesta.

Saarella oli myös asuntoparakki, jossa asui pääasiassa sahalla työskenteleviä poikamiehiä. Suuri osa sahan työntekijöistä asui kuitenkin mantereen puolella laudanpäämökeissään, jotka olivat pieniä ja vaatimattomia. Mökkien rakennusaineet oli ostettu yhtiöltä halvalla. Tavallisimmin mökki käsitti pirtin, kamarin ja porstuan.

"Näille tulijoille oli yhtiö alkanut rakentaa Saareen ja Varjakan tien varteen kahden ja neljän perheen asuintaloja. Ne vasta taloja olivatkin. Ei niistä voinut puhua samana päivänä lankunpäämökkien kanssa."

Itse höyrysahasta ei ole säilynyt kuin saharakennusten betonisia perustuksia sekä tuotantoalueen ratalinjan ja tiestön pohjalle syntyneet polut. Laiturirakenteiden jäänteitä on säilynyt runsaasti. Tästä huolimatta Varjakan sahan alueen arvo on merkittävä rakennushistoriallisesti ja kulttuuriperinnöllisesti. On myös syytä muistaa, että sahateollisuus on ollut Suomen teollistumisessa keskeisempiä toimialoja ja voidaan kai todeta, että sahateollisuus yhdessä puunjalostuksen kanssa on luonut maahamme vaurautta ja toiminut teollisuuden "uranuurtajana".

Kertarysäys lopetti sahatoiminnan

Sahan toiminnan loppuminen voimansiirtoakselin katkeamiseen vuonna 1929 oli raskas isku Oulunsalolle. Osa joutui jättämään kotimökkinsä ja muuttamaan kauaskin. Osa pääsi töihin Pateniemen sahalle. Purkutyöt aloitettiin varsin pian ja 1930-luvun alkuvuosina purkutyöt työllistivät vielä entisiä sahalaisia. Purkutyöt saatiin päätökseen vuonna 1938. Purkutöiltä säästyivät oikeastaan vain sahasaaren asuinrakennukset, tosin niistäkin osa siirrettiin muualle.

Sahan lopetettua toimintansa saari asumuksineen jäi Oulu-yhtiön omistukseen ja toimi työntekijöiden kesäpaikkana. Vakituisia asukkaita saarella oli vuoteen 1950 asti. Vuonna 1987 Oulunsalon kunta osti alueen ja vuokrasi asuntoja muun muassa taiteilijoille sekä kuntalaisille. Oulunsalon kunta on ollut haastavan tilanteen edessä: saaren kulttuurihistoriallinen arvo tunnustetaan, mutta alueen kehittäminen on tyssännyt varojen puutteessa. Vain pakollisia peruskorjauksia on tehty näihin arvokkaisiin rakennuksiin.

Surullista on, että paikka on päässyt ränsistymään eikä saaren kulttuuriperintö tavoita ihmisiä, koska saarelle ei ole säännöllistä yhteyttä mantereelta. Saaren idyllisyys on kuitenkin aistittavissa kaiken ränsistymisen keskeltäkin. Silmät suljettuina voi kuvitella, millainen paikka on ollut, kun ihmiset ovat täyttäneet saaren puuhasteluillaan ja äänillään.

Paluuta menneisyyteen ei tietenkään ole, mutta oikeanlaisilla valinnoilla ja kehittämisellä paikan ainutlaatuisuus voitaisiin herättää uudelleen eloon. Onhan kyseessä yksi asutukseltaan parhaiten säilyneistä höyrysahakauden sahasaarista Suomessa. Vaikka saha toimi suhteellisen lyhyen ajan, muutti se ympäristöään ja seudun ilmapiiriä melkoisesti. Erilaisia visioita alueesta on esitetty aika ajoin, mutta mitään "suurta" ei ole saatu aikaiseksi. Ideoita on kypsytelty vuosikausia ja parhaillaan on käynnissä Varjakka 2020 -hanke.

Traagisia onnettomuuksia

Varjakan sahalla ei vältytty koko sahayhteisöä koskettavilta onnettomuuksilta. Ensimmäinen suurempi onnettomuus sattui 18. lokakuuta 1907, kun kaksikymmentä lastaustöissä ollutta naista hukkui kylmään mereen. Niin kuin monesti, oli onnettomuus monen tekijän yhteissumma. Työpäivän päätyttyä työvuorossa olleita naisia lähdettiin viemään satamaan purjeveneellä. Sää oli niin tyyni, ettei purjeita voitu nostaa.

Niinpä purjevene kiinnitettiin hinaaja Helmen perään, joka veti samanaikaisesti myös kahta lastiproomua. Purjeveneen kiinnitys tapahtui proomujen liikkuessa ja yhtäkkiä proomuihin menevä hinausköysi kaatoi purjeveneen. Kaikki kyydissä olleet 25 henkeä joutuivat veden varaan. Vain viisi ennätettiin pelastaa pimenevässä illassa, vaikka pelastustoimet aloitettiin nopeasti.

Onnettomuus oli suuri järkytys oulunsalolaisille, sillä kahdenkymmenen naisen hukkuminen kosketti monia perheitä. Hukkuneiden joukossa oli myös perheenäitejä. Kaikki onnettomuuden uhrit haudattiin yhteishautaan Oulunsalon kirkkomaahan ja neljä vuotta myöhemmin paikalle pystytettiin muistokivi, johon on kaiverrettu uhrien nimet.

Toinen sahan elämää muuttanut onnettomuus sattui lokakuussa 1919, jolloin sahalla riehui tulipalo. Tulipalossa tuhoutui lautatarha ja muutama muu rakennus. Jälkeenpäin voidaan ajatella, että onni onnettomuudessa. Vaikka menetykset olivat suuret, niin vakuutuskorvausten avulla saha kunnostettiin entistä ehommaksi. 1920-luvun alussa rakentaminen saha-alueella oli vilkasta: sahalaitos laajennettiin 12-raamiseksi ja saarelle nousi uusi tukkiallas ja tukinnostolaite.

Dramatiikkaa liittyi myös sahan lopettamiseen. Vuoden 1929 heinäkuussa höyrykäyttöisen sahan voimansiirtoakseli katkesi. Työt keskeytettiin toistaiseksi, mutta pian koko saha lakkautettiin. Akselin hajoaminen ei ollut ainoa syy lopettaa juuri uusitun sahan toiminta. Lopettamispäätökseen vaikutti myös sahatavaran hinnan kääntyminen laskuun liikatuotannon vuoksi sekä maailmantalouden lama. Uleå Oy:n toiminta keskitettiin Pateniemeen ja Varjakan sahan lisäksi muitakin Oulun kaupungin alueella toimivia sahoja lopetettiin.

"Sahan suuri valta-akseli meni poikki! Rysähti vain kerran, eivätkä pyörät enää pyörineet. No, se korjataan tietenkin, ajateltiin, mutta eipäs korjattukaan. Paha ei ollut yksin kulkusalla. Mustat pilvet olivat alkaneet hiljalleen vyöryskellä Suomen talouselämän taivaalle. Puutavarakaupat olivat jumissa."



Sitaatit Iines Myllyojan kirjasta Kun sahan pilli piipasi (1990)
Kirjallisuutta: Hirviniemi Helena: Oulunsalon Varjakka, Rakennushistoria, käyttö ja kunnostus (1995), Kantonen Timo: Satakunta sahaa Suomessa: Kulttuurihistoriallisesti merkittäviä saharakennuksia ja -ympäristöjä (1996) ja Hiltunen Mauno: Oulunsalon historia (1987)

 

Julkaisu: Havina
Numero: 1/2013
Julkaisupäivämäärä: 19.12.2012
Julkaisija: Oulun yliopisto, Historiatieteet
Päätoimittajat: Matti Enbuske
ISSN: 1798-1530
URL: http://www.oulu.fi/hutk/historia/opiskelu/Havina/