Oulun yliopiston
historiatieteiden julkaisu

"Keittiö on kodin sydän" – suomalaisen keittiön muutos 1950-luvulla

Essi Jouhki

"On meillä stereot, televisio, mikroaaltouuni ja videonauhuri, on pakastin, kahvinkeitin, mikroprosessori ja pölynimuri. Älä ole onneton meillä melkein kaikki laitteet on, jotka kehitys on tuonut tullessaan, vaikka kaikki eivät niistä piittaa".

Leevi and The Leavings laulaa hittikappaleessaan "Onnelliset" 1980-luvun kulutusjuhlasta ja yltäkylläisyydestä. 1980-luvun "onnellisuus" oli kuitenkin pitkän kehityksen tulosta – toisenlaista oli koti, arki ja elämä edellisen, sodan nähneen sukupolven aikaan 1950-luvulla.

1950-luku muuttaa Suomea

1950-luku on suomalaisen yhteiskunnan ja arjen kannalta murroksellinen aikakausi. Vuosikymmeneen kiteytyy useita merkittäviä tapahtumia ja asioita: sotakorvaukset ja niistä selviäminen, pula-ajan selättäminen ja taloudellinen kasvu sekä mittava jälleenrakennusprojekti, mutta myös suurten ikäluokkien lapsuus, massakulttuurin synty ja olympialaiset.

1950-luvun alun Suomi oli vielä vahvasti maaseutuvaltainen, mutta mittava maalta muutto ja kaupungistuminen oli jo lähtenyt liikkeelle. Niin maalta kaupunkeihin virtaavat ihmismassat kuin myös sota-ajan evakot tarvitsivat nopeasti asuntoja. Suomalaiselle rakennuskannalle leimalliset rintamamiestalot, Arava- ja tyyppitalot sekä metsälähiöt kerrostalokomplekseineen saivat alkunsa juuri 1950-luvun uudisrakennus- ja asutusprojekteista.

"Koti on yhteiskunnan sydän"

Suomen vanhimman naistenlehden Kotilieden kantavana iskulauseena on sen ilmestymisestä saakka ollut "Koti on yhteiskunnan sydän". Juhlavaa iskulausetta voitaisiinkin helposti jatkaa vielä tunnetummalla sanonnalla, "Keittiö on kodin sydän". Keittiö on perinteisesti nähty naisen alueena, mikä korostuu vielä entisestään 1950-luvun ajattelussa, jossa kodin piirissä perheen emännän valtakuntana on keittiö ja miehen lepopaikkana olohuone.

1950-luvun alun nainen oli vielä pääpiirteissään kotiäiti ja emäntä, joka yksin tai kotiapulaisen avustuksella pyöritti koko kotitaloutta; ruokataloutta, vaatehuoltoa, lastenhoitoa ja siivousta. Suomalaisen naisen rooli oli kuitenkin suuressa muutoksessa, sillä naisten ansiotyössä käynti oli yleistynyt jo sota-aikana.

Naisten palkkatyön ja yleisen kulutusinnon yleistyminen ei kuitenkaan vähentänyt millään tavoin kodin ja keittiön merkitystä, päin vastoin. Puhdas, valoisa, tehokas ja moderni keittiö oli perheen emännälle ylpeys ja esittelyn aihe. Kodinaskareita ja kodinhoitoa pyrittiin helpottamaan uusin innovaatioiden avulla. Koti ja perhe oli edelleen yhteiskunnan perusyksikkö, ja perheen emäntä sen hoitajana.

Kotitalousideologia ja työtehoseura

1900-luvun alun Suomen sivistyneistön suuri ponnistus oli sivistää tavan ihmistä arjessa ja elämässä. Samasta ajatuksesta juontui myös kotitalousliike tai kotitalousideologia, jonka kautta pyrittiin edistämään perheen emäntien ja kotitalouksien säästäväisyyttä, hyveellisyyttä ja omavaraisuutta, mutta myös samanaikaisesti kehittämään taloudenhoitoa järkiperäisemmäksi ja tehokkaammaksi. Etenkin sota-aikana ja sitä seuranneena pula-aikana valistus- ja neuvontatyö oli tarpeen.

Muotisanana kodinhoidossa ja -neuvonnassa oli rationalisointi, jonka lipunkantajana toimi 1920-luvulla perustettu Työtehoseura. Työtehoseura järjesti perheen emännille kursseja, luentoja ja näyttelyitä, toimitti ohjekirjasia sekä harjoitti ahkeraa tutkimustyötä työtapojen ja -välineiden kehittämiseksi sekä hygienian edistämiseksi. Kodinhoidon tutkimuksella oli jopa oma professuurinsa Helsingin yliopistolla.

Tavoitteena 1950-luvulle tultaessa oli keittiötyöskentelyn helpottaminen työtapojen ja keittiökalusteiden sijoittelun kautta, mutta myös säästäväisyys ja itsetekeminen oli vielä ihannoitua. Työtehoseuran johtajan Maiju Gebhardin keksinnön, kuivauskaapin voittokulku alkoi juuri 1950-luvulla.


Sähkö muuttaa elämää

1950-luvun koti oli muuttunut merkittävästi monin tavoin. Mittava uudisrakennusprojekti oli mahdollistanut uudet asuntotyypit, jotka oli rakennettu uusimpien tutkimustulosten ja ihanteiden mukaiseksi. Merkittävin saavutus oli keittiökalusteiden standardisointi suomalaisen naisen keskipituuden mukaiseksi.

Toinen suuri muutos oli kodin ja keittiön koneistuminen – tavoitteena oli emännän työn helpottaminen sekä ajan ja vaivan säästäminen. Sähkökäyttöiset kodinkoneet, kuten liedet, silitysraudat, pölynimurit ja pesukoneet olivat selkeä kaupungistumisen seuraus. Sähkö, viemäröinti ja lämmin vesi yleistyivät kaupunkiasunnoissakin vasta 1950-luvulla, maaseudusta puhumattakaan.

Suurin osa sähkökäyttöisistä kodinkoneista ilmestyivät markkinoille jo 1900-luvun alussa, mutta ne olivat pitkään vain sivistyneistön luksusesineitä. Rahvaan kansanosan hankkimisintoa rajoitti sähkölaitteiden kalleus sekä se, että sähköverkosto yleistyi kaupunkien ulkopuolella vasta 1930-luvulla, ja silloinkin vain lähinnä valaistuksessa. Perinteiset työtavat ja -välineet pitivät siis pintansa pitkään.

 

Parranajokone

Sähköinen parranajokone parturinvälineineen 1940-luvun lopulta

Uusi tavaramaailma kotiutuu keittiöihin

Uutta tavaramaailmaa ja materiaaleja esiteltiin laajasti niin kaupunki- kuin maalaiskodeille mainonnan ja lehtien kautta. Muovi, teryleeni ja nailoni olivat uusimpia kulutustavaroiden materiaaleja. Uudet keittiövälineet ja sähkökodinkoneet yleistyivätkin lopulta lähes kaikissa kotitalouksissa 1960-luvulle tultaessa.

Merkittävästä tutkimustyöstä huolimatta kodinhoidossa käytettiin vielä paljon materiaaleja, jotka nykynäkemyksen mukaan ovat myrkyllisiä. Tällaisia 1950-luvun joka paikan yleis- ja ihmeaineita olivat muun muassa DDT, sprii, booraksi, tärpätti, ammoniakki ja paloöljy.

Suomalainen yhteiskunta oli 1950-luvulla muuttuvassa ristiaallokossa. Suomalaisella kodilla ja kodinhoitajalla oli kuitenkin selkeä ihanne: kodin tuli olla valoisa, puhdas ja tehokas sekä emännällä oikeat ja tehokkaat työtavat, mutta myös aikaa levolle. Arjen ja kodinhoidon sovittamiseksi kehitys oli tuonut tullessaan uudet, työtä edistävät ja helpottavat laitteet.

Kukapa meistä olisi joskus kysynyt omilta vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan neuvoja johonkin kodinhoitoon liittyvässä ongelmassa. Tässä muutamia näppäriä poimintoja Joka naisen niksikirjasta (1952):

  • Kuivasta leivästä saa tuoreen makuisen, jos se pannaan vähäksi aikaa vesikattilan päälle asetettuun siivilään, -- tai jos se kääritään pariksi tunniksi märkään vaatteeseen ja pannaan sen jälkeen lämpimään uuniin.

  • Rasvan roiskuminen hellalle paistettaessa lihaa, sipulia ym. saadaan estetyksi, jos pannulle pannaan leipäpalanen tai ripotellaan vähän suolaa

  • Silitysraudasta tulleet palamisjäljet saadaan poistetuksi, jos niitä heti hangataan etikkaan kastetulla tilkulla. Toinen keino – on tahran hankaaminen halkaistulla sipulilla, minkä jälkeen vaate pannaan kylmään veteen

  • Kenkiä ei pidä milloinkaan asettaa kuivumaan pohja lattiaa vasten, -- vaan ne on asetettava kyljelleen, jolloin ne kuivuvat tasaisesti joka puolelta.

  • Auton tuulilasi ei jäädy, jos sen pyyhkii tavallisella suolalla, joka on pantu pellavaisen tilkun sisään.

  • Vesiastiaan upotetut sitruunan- tai appelsiininkuoret pitävät huoneilman hyvänä ja raikkaantuoksuisena

 

Julkaisu: Havina
Numero: 1/2013
Julkaisupäivämäärä: 19.12.2012
Julkaisija: Oulun yliopisto, Historiatieteet
Päätoimittajat: Matti Enbuske
ISSN: 1798-1530
URL: http://www.oulu.fi/hutk/historia/opiskelu/Havina/