Oulun yliopiston
historiatieteiden julkaisu

Oulun vapaaehtoinen palosammutuskunta sota-ajan pyörteissä

Erja Moilanen

Marraskuun 30. päivä vuonna 1939 syttyi talvisota. Oulussa ilmatorjunta oli olematonta talvisodan alussa, ja se parani vasta seuraavan vuoden puolella. Pommitukset aiheuttivat paljon tuhoa, olihan Oulu rakennettu suurimmaksi osaksi puusta. Kun välirauha alkoi, ei oululaisten elämä juurikaan muuttunut, sillä armeija oli edelleen sotavalmiudessa. Jatkosodan alkupuolella Oulu säästyi pommituksilta, mutta sodan edetessä alkoi pommeja tippua siihen malliin, että tulipalojen sammutusapua piti pyytää muilta paikkakunnilta saakka. Koko sota-ajan valmiustilassa pysytteli Oulun VPK, joka oli perustettu jo vuonna 1874.

Miehet rintamalle, naiset sammutustöihin

Sodan uhka alkoi tuntua Suomessa jo kesällä 1939, ja näin ollen myös Oulun VPK ryhtyi uudistamaan toimintaansa. VPK:n naisjäseniä varten oli perustettu vuonna 1931 käsityökerho, johon naisen kokoontuivat käsitöiden tekoon viikoittain. Kesällä 1939 laitettiin liikkeelle hanke, jossa naisille haluttiin perustaa oma naiskomppaniansa.

Johtokunnan myönteinen päätös naiskomppanian perustamisen suhteen teki mahdolliseksi sen, että Oulun VPK:ssa pidettiin ensimmäiset harjoitukset naiskomppanialle 30.11.1939, juuri samana päivänä, kun Neuvostoliitto aloitti sotatoimet Suomea vastaan. Virallisesti naiskomppaniaa kutsuttiin III komppaniaksi, ja sen ensimmäisiin harjoituksiin, joissa aiheena oli järjestäytyminen sekä kalustoon tutustuminen, kokoontui 14 naista. Lisäksi Oulun VPK:ssa toimi I, II ja poikakomppania.

Harjoitukset olivat hyvin olennainen osa VPK:n toimintaa, eikä talvisodan voi sanoa vaikuttaneen merkittävästi harjoitusmääriin vuoden 1939 puolella, sillä niitä pidettiin sodan syttymisestä huolimatta säännöllisesti vuoden loppuun saakka. Sodanaikaisiin hälytystehtäviin luettiin tulipalot sekä ilmahälytykset.
Talvisota päättyi 13.3.1940, ja sen jälkeen VPK:n kevätkokouksessa palokunnan päälliköt jakoivat 20 miehelle sekä kahdelle naiselle mitalit pommitusten aikana tapahtuneiden tulipalojen sammuttamiseen osallistumisesta. Näin ollen jopa kaksi naista oli päässyt tositoimiin sodan aikana, kun suurin osa VPK:n miehistöstä oli taistelemassa rintamalla.

Talvisodan syttyminen ei lamauttanut Oulun VPK:n toimintaa, se nimittäin loi tarpeen naisten oman komppanian perustamiselle. Tämä oli aivan uutta Oulun VPK:ssa, jonka toiminnassa naiset olivat olleet ainoastaan käsityökerhon jäseninä. Naisten ohella nuorilla pojilla oli suuri merkitys sodanaikaisessa sammutustyössä, kun suurin osa miesjäsenistä oli rintamalla. Välirauhan alettuakaan naisia ja poikia ei pistetty syrjään, vaan heidän kouluttamistaan jatkettiin. Syitä tähän saattoi olla uuden sodan pelko, mutta myös naisten ja poikien innokkuus.

Jatkosodan sytyttyä kesäkuussa 1941 Oulun VPK järjesti harjoituksia pääasiassa vain nais- ja poikakomppanioilleen. Heidänkin harjoitusten määrä laski sodan edetessä suuresti. Pitkä sota ja miesten rintamalla olo vaikutti siihen, ettei harjoituksia järjestetty entiseen malliin. Se olikin varmaan yksi näkyvimmistä ja tuntuvimmista muutoksista jatkosodan aikana.

Toisaalta jatkosodan aikana oli niin paljon hälytystehtäviä hoidettavana, että ne osaltaan ylläpitivät VPK:n jäsenistön sammutustaitoa. Jatkosodan jälkeen merkittävintä oli naisten roolin muuttuminen. Sodan jälkeen ei koettu tarpeelliseksi harjoittaa naisia palonsammutustoimiin, sillä heidän harjoituksissaan ryhdyttiin keskittymään lääkintään sekä muuhun vastaavaan toimintaan.

Sodan tuhot

Sota-aikana Oulu sekä oululaiset joutuivat kokemaan kärsimään pommien aiheuttamista tuhoista, eivätkä vapaapalokunta ja sen jäsenet jääneet paitsi tästä. Talvisodassa kaatui yksi Oulun VPK:n jäsen ja jatkosodan aikana useampi rintamalla taisteluihin osallistunut vapaapalokuntalainen.

Oulun kaupunkiin kohdistuneet pommitukset aiheuttivat lisäksi tuhoa VPK:n omiin tiloihin, kun syksyllä 1942 oli yksi pommikone päässyt ilmavalvojien huomaamatta kaupungin ylle. Tämä kone pudotti muutamia palo- ja räjähdyspommeja, joista yksi osui VPK:n taloon vahtimestarin asunnon puoleiselle sivulle, ja se vahingoittui pahoin. Pommin voimasta vahtimestari, hänen vaimonsa sekä heidän kaksi lastaan loukkaantuivat vakavasti, eivät kuitenkaan hengenvaarallisesti.

Vuoden 1944 tammikuussa viholliskoneet pommittivat jälleen Oulun kaupunkia. Yksi pommi osui Kino-Aulan eteen ja rikkoi VPK:n talosta Pakkahuoneenkadun puolelta ikkunat, seinälaudoitukset sekä keskuslämmitysverkoston. VPK:n puhelinpäivystäjänä toiminut nainen loukkaantui tässä iskussa, sillä ikkunasta sisälle lentäneet sirpaleet haavoittivat häntä käteen, selkään sekä kasvoihin. Saman pommituksen aikaan yksi tiputetuista pommeista kaatoi toisella puolen kaupunkia koivun, ja sen lähellä ollut VPK:n auto sai koivunkappaleista osumia niin pahoin, että yksi VPK:n työtehtävissä ollut mies sai surmansa, ja toinen haavoittui.

Ei ainoastaan palontorjuntaa

VPK:n toiminta ei kuitenkaan koostunut pelkästään harjoituksista ja hälytystehtävistä, vaan se järjesti muutakin toimintaa. Pääosin tämä muu toiminta tarkoitti mukavaa sekä vapaamuotoisempaa ajanviettoa yhdessä muiden vapaapalokuntalaisten kanssa. Talvisota kuitenkin aiheutti tauon näihin järjestettyihin tapahtumiin, mutta jo keväällä 1940 tehtiin retki hiihtomajalle, jossa seurusteltiin ja nautittiin yhdessä keväisestä luonnosta sekä kahvista, ei siis vielä korvikkeesta.

Tansseja järjestettiin useamman kerran viikossa, jotta VPK saisi kerättyä rahaa. Lisäksi pikkujouluja ja uuden vuoden aattoa juhlittiin nimenomaan ”rauhan tavan mukaan”. VPK järjesti myös perheiltamia, hiihtokilpailuja, karnevaaleja sekä lisää kävelyretkiä, joissa jouduttiin siirtymään korvikkeeseen pullien kera.

Huolimatta siitä, että Suomi oli välirauhan jälkeen jälleen ajautunut sotatilaan, päätettiin perheiltamien järjestämistä jatkaa samaan malliin kuin aikaisemminkin. VPK ei myöskään luopunut uudenvuoden vastaanottamisesta, vaan se kokoontui viettämään iltaa perinteiseen tapaan vuoden 1941 lopussa. Jopa tanssiorkesteri oli hankittu paikalle soittamaan, ja sen soittamat ”sävelet tahtoivat väkisinkin jalan alle, vaikka oli päätös olla näin vakavana aikana tanssimatta”. Todennäköisesti tuona iltana onkin pyörähdellyt tanssijalkoja lattialla. Sota kuitenkin lamautti virkistystapahtumien järjestämisen, sillä näitä juhlia seuranneena vuonna ei järjestetty oikeastaan minkäänlaista toimintaa.

Oulun VPK:ssa huomioitiin vuonna 1942 Suomen Yleisen Palokuntaliiton kirjoitelma herätys- ja propagandatyöstä, jota tulisi tehdä ympäristön palokuntiin. Oulun VPK päättikin ripeästi ryhtyä toimiin tässä asiassa, eli kiinnostusta tällaiseen toimintaan ilmeisesti oli runsaasti. Ensimmäisen neuvontamatkan Oulun vapaapalokuntalaiset tekivät Iihin sekä Haukiputaalle, joissa paikalle oli tullut aiheesta kiinnostuneita ihmisiä.

Neuvontamatkoja tehtiin vielä useampia, ja ne suuntautuivat Oulun lähikuntiin. Kun jatkosota sitten päättyi, alkoi tanssien pito jatkua vilkkaana, sillä niitä päätettiin järjestää jopa neljänä iltana viikossa. Lisäksi urheilutoiminta oli vilkasta, kun VPK järjesti hiihtokilpailuja sekä kesällä kolmiottelun yleisurheilussa.

Vaikka Oulun VPK joutui omalta osaltaan kokemaan sodan kauheuksia, se ei jäänyt tuleen makaamaan, vaan saadut vauriot pyrittiin korjaamaan mahdollisimman ripeästi, jotta se olisi täysissä voimissaan valmiina auttamaan apua tarvitsevia. Kotirintamalta käsin Oulun VPK teki oman osansa isänmaansa auttamiseksi.

Kirjoittaja opiskelee historiaa Oulun yliopistossa ja tekee tutkimusta Oulun VPK:sta.

 

Julkaisu: Havina
Numero: 1/2013
Julkaisupäivämäärä: 19.12.2012
Julkaisija: Oulun yliopisto, Historiatieteet
Päätoimittajat: Matti Enbuske
ISSN: 1798-1530
URL: http://www.oulu.fi/hutk/historia/opiskelu/Havina/