Oulun yliopiston
historiatieteiden julkaisu

Noita-akkoja jahtaamassa

Saara Oravainen

Taikuus ja magia ovat eläneet ihmisten uskomuksissa kautta maailman jo tuhansia vuosia. Mutta vasta pimeänä pidetyn keskiajan jälkeen, humanismin ja länsimaisen tieteen synnyn aikakaudella 1400-luvulla, noidat oppivat lentämään. Noitavainoja on tutkittu niiden loppumisesta saakka 1700-luvulta lähtien, mutta vielä tänäkään päivänä tutkijat eivät kykene tyhjentävästi selittämään mistä kaikki alkoi ja miksi.

Kyllähän jokainen tietää, että noita on vanha ruma akka, jolla on takkuinen tukka, syylä jos toinenkin koukkunenässään, musta kissa kaverina ja nokinen kahvipannu tykötarpeinaan. Eikä matkasta sovi tietenkään unohtaa luutaa, jolla noita kissoineen lentää Kyöpelinvuorelle.

Vai lentääkö sittenkään? Tarkemmin ajateltuna kyseessä on kaavamaisesti toistuva, viihdeteollisuuden ja kotoisten pääsiäisperinteiden sitkeästi ylläpitämä käsitys, jolla ei ole yhtymäkohtia todellisuuden vainottuihin noitiin juuri nimeksikään. Ihmisten käsitykset noidista ja menneiden vuosisatojen noitavainoista ovat liioittelujen, luulojen ja suoranaisten väärinkäsitysten värittämiä. Uusin tutkimustieto noitavainoista kumoaa useita yleisiä virheellisiä uskomuksia.



Apua, naapurini on noita

Noituus oli jo noitavainojen aikaan ikivanha rikos, josta rangaistuksena esimerkiksi Mooseksen laissa oli kuolema. Noituudella tarkoitettiin nimenomaan vahingoittavaa noituutta, ei siis parantamista tai hyvää tarkoittavien taikojen tekemistä. Noituudesta syytetyksi joutumisen eteen ei usein tarvittu paljoa – ja joskus ei edes sitäkään. Melko usein kävi niin, että syytetyn ahdinkoon joutumista avitti naapuri tai muu tuttava, jonka kanssa syytetyllä olivat sukset vain sattuneet menemään pahemman kerran ristiin.

Vaikka noitahysteria sai pahimmillaan ihmiset näkemään noitia vähän joka tuvassa ja mökissä, vainoissa ei silti ollut kyse noidiksi syytettyjen summittaisesta viskomisesta roviolle. Pääsääntöisesti noitasyytöksiä pyrittiin selvittelemään niin maallisissa kuin kirkollisissakin tuomioistuimissa.

 

Noita ja kissa

Länsimaisen kauhuromantiikan luoma stereotyyppinen kuva noidasta.

Noitaoikeudenkäyntejä oli harvakseltaan jo keskiajalla, mutta 1400-luvulle tultaessa muuttunut oikeusjärjestelmä teki useissa Euroopan maissa noitasyytösten esittämisen aikaisempaa helpommaksi. Merkittävimpiä muutoksia lienee ollut se, ettei aiheettomista syytöksistä tuomittu enää sakkoja niiden esittäjille. Kun vielä pahanilkisen noidan motiiviksi katsottiin riittävän mikä tahansa pieninkin suukopu tai kateus, ja kiduttamalla hankitut tunnustukset ja ilmiannot olivat useissa tapauksissa täysin päteviä, ainekset suurmittaisiin vainoihin olivat valmiina.



Pimeän keskiajan hullutuksia

Eräs taajaan viljelty näkemys keskiajasta esittelee nuo antiikin ja löytöretkien väliin jäävät vuosisadat taantumuksellisena ja synkkänä ajanjaksona. Kuitenkaan pimeä keskiaika ei ole sen enempää kuin pelkkä hokema, jota toistellaan paremman tiedon puutteessa. Etenkin jos asiaa tarkastellaan noitavainojen kannalta, keskiajan pimeys on lopulta melko suhteellista. Kiihkeimmillään noitia jahdattiin Euroopassa nimittäin vasta keskiajan päätyttyä, 1400-luvulta lähtien, samaan aikaan kun antiikin sivistys filosofeineen nousi taas ihanteeksi.

Miten on siis mahdollista, että samaan aikaan kun ihmiskunta teki uusia keksintöjä, löysi uusia mantereita ja tuntui muutoinkin kulkevan kaikin tavoin kohti edistystä, ajatus noitien olemassaolosta ei vaikuttanut ollenkaan typerältä tai edes epäilyttävältä?

Toinen yleinen harhaluulo elää myös sitkeässä. Villeimmissä teorioissa 1700-luvulla esitettiin nimittäin, että noitia tuomittiin käräjillä jopa miljoonia. Hurjin arvio väitti teloitettuja noitia olleen liki 10 miljoonaa nykyarvioiden liikkuessa enimillään sadasosassa siitä.

 

Noita

Noita henkioppaineen.



Naisia vihaavat kirkonmiehet?

Kristillisen kirkon näkemys naissukupuolesta ei vaikuta olleen kaksinen keskiajalla eikä sen jälkeenkään. Kirkon teksteissä naisten heikkouksiksi mainittiin muun muassa kontrolloimaton seksuaalisuus ja himokkuus, joiden vaara piili siinä, että ne uhkasivat miestenkin nuhteettomuutta. Eipä siis ihme, että papit vainosivat naisia.

Paitsi että. Noitavainojen väittäminen naisten vainoksi ei ole ainoastaan harhaanjohtavaa, vaan osoittaa myös melkoista asiantuntemattomuutta. Tutkimustulokset osoittavat nimittäin kiistatta, että sekä syytettyjen että langettavan tuomion saaneiden joukossa oli yhtälailla niin miehiä kuin naisia. Vainoissa ei myöskään keskitytty vain yksinasuviin ja köyhiin naisiin, vaikka heitäkin on varmasti jokunen oikeuden eteen joutunut. Noidan leiman saattoi saada nimittäin otsaansa kuka hyvänsä iästä, sukupuolesta ja jopa yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.

On totta, että enemmistö syytetyistä oli naisia. Mutta toisin kuin äkkiseltään luulisi, syytösten takana ei ollut kirkon miehinen salaliitto naisia vastaan. Jopa pappien väitetyn naisvihan kanssakin oli vähän niin ja näin. Seurakunnan sielunpaimenina pappien tuli herättää synnintunto kansassa, olkoonkin että se toisinaan vaikutti suorastaan vihamieliseltä.



Usko lentäviin naisiin

Noidat eivät suinkaan aina ole osanneet lentää. Vasta 1400-luvulta lähtien noidat olivat niin edistyksellisiä, että saattoivat lentää paholaisen luo noitasapattiin erinäisiin rituaalimenoihin. Noitasapatissa noidat palvoivat paholaista, juhlivat, söivät, joivat ja irstailivat keskenään. Lentäminen noitasapattiin ja siellä tapahtuneet hirmuteot, kuten lasten murhaaminen, yhdistettiin erityisesti naisiin. Ajatuksen takana oli oppineiden miesten äkillinen mielenmuutos. Kun vielä keskiajan lopulla teologit tyrmäsivät lentävät naiset pakanallisena taikauskona, muutaman seuraavan vuosisadan aikana he pyörsivät kantansa.

Noitasapatti ei kuitenkaan tarkoittanut Kyöpelinvuorta, vaikka pääsiäisnoidat sinne totutusti pääsiäisenä lentävätkin. Ruotsissa noitasapatti oli Blåkulla, Suomessa käytettiin yleisimmin pelkkää nimitystä ”vuori”. Olennaisinta sapatissa oli, että sinne lennettiin. Yöllä tapahtunut lento tehtiin esimerkiksi vasikalla, pienellä mustalla hevosella, haravalla tai jopa leipälapiolla. Saattoivatpa taitavimmat lentää ilman apuvälineitäkin. Ne, jotka väittivät kuulustelijoille kävelleensä noitasapattiin, saivat kehoituksen miettiä asiaa uudelleen.

Noitia lenteli Euroopan yötaivailla runsaimmin 1400-luvun alusta 1700-luvulle. Sittemmin vainot ovat hiipuneet, joskin on hyvä huomata, ettei hyvästä yrityksestä huolimatta vainoilla saatu kaikkea noituutta kitkettyä. Vielä nykyäänkin noitia löytyy sieltä täältä, esimerkiksi Afrikasta.

Mitä taas tulee kahvipannuihin, ne eivät kuuluneet noitien tarpeistoon, sillä kahvinjuonti yleistyi vasta noitavainojen jälkeen.



Kirjallisuus:
Nenonen, Marko: Noituus, taikuus ja noitavainot Ala-Satakunnan, Pohjois-Pohjanmaan ja Viipurin Karjalan maaseudulla 1620 - 1700 (1992) ja Noitavainot Euroopassa – myytin synty (2006).
Nenonen, Marko & Kervinen, Timo, Finnish Witch Trials in Synopsis. www.uta.fi/laitokset/historia/noitanetti (Luettu 14.10.2013).
Katajala-Peltomaa, Sari & Toivo, Raisa Maria: Noitavaimo ja neitsytäiti – Naisten arki keskiajalta uudelle ajalle (2009).
Kuvat: Wikimedia Commons



Noitavainot Suomessa

  • Noitavainot ulottuivat aikanaan myös Suomeen, joka oli tunnettu noituudesta Euroopassa jo keskiajalla. Noitamaineen takana oli suurimmaksi osaksi šama-nismi lapinnoitineen.
  • Tutkijat ovat arvioineet, että maassamme syytettyjä oli vuosina 1520–1750 jopa yli 2000, mikä on asukaslukuun suhteutettuna enemmän kuin useimmissa muissa maissa.
  • Lentäviä noitia tavattiin vain läntisessä Suomessa, mitä on selitetty Ruotsista ja Länsi-Euroopasta tulleilla vaikutuksilla.
  • Itä-Suomessa ja sisämaassa noidat olivat enimmäkseen miehiä. Myös Länsi-Suomessa syytetyistä aina vähintään puolet oli miehiä, paitsi niistä noidista, jotka olivat matkanneet lentäen noitasapattiin paholaista palvomaan. Suomessa siis, kuten muuallakin Euroopassa, lentäminen oli miltei yksinomaan naisten oikeus.
  • Huolimatta Lapin merkittävästä noitamaineesta noitaoikeudenkäyntejä ei ollut pohjoisimmassa Suomessa kuin muutamia, ja niissäkin hyvin harvassa syytettynä oli šamaani.

 

Julkaisu: Havina
Numero: 1/2014
Julkaisupäivämäärä: 8.1.2014
Julkaisija: Oulun yliopisto, Historiatieteet
Päätoimittajat: Seija Jalagin
ISSN: 1798-1530
URL: http://www.oulu.fi/hutk/historia/opiskelu/Havina/