Oulun yliopiston
historiatieteiden julkaisu

Sotaa turvaan vieraisiin maihin

Pauliina Immonen

Suomi ei ole ainoa Euroopan maa, jossa toteutettiin lastensiirtoja toisen maailmansodan aikana. Näin tehtiin myös esimerkiksi Isossa-Britanniassa, jonka siirroissa on paljon yhtäläisyyksiä Suomen lastensiirtoihin. Britanniassa lapsia evakuoitiin sekä maan sisällä että lähetettiin vieraisiin maihin. Maan hallituksen organisoima ulkomaille suuntautunut lastensiirto-operaatio päättyi kuitenkin lyhyeen kymmenien lasten hengen vaatineen tragedian seurauksena.

Lastensiirtojen muodot

Ison-Britannian lastensiirrot olivat määrällisesti suuri operaatio, sillä jo maan sisällä lapsia evakuoitiin yhteensä noin 1,5 miljoonaa. 1930-luvun ensimmäisistä vuosista saakka suunniteltu evakuointioperaatio käynnistyi 1.9.1939 Saksan hyökätessä Puolaan. Maan sisällä evakuoinnit suuntautuivat pääasiassa kaupungeista maaseudulle ja lapset evakuoitiin yleensä opettajiensa kanssa koululuokittain.

Maan sisällä tapahtuneiden evakuointien lisäksi brittiläisiä lapsia lähetettiin sodalta turvaan vieraisiin maihin. Suurin osa lapsista lähetettiin yksityisesti, mutta noin 2 600 lasta siirrettiin Britannian hallituksen johtaman organisaation kautta. Nämä lapset sijoitettiin Brittiläisen Kansainyhteisön maihin Kanadaan, Australiaan, Etelä-Afrikkaan ja Uuteen Seelantiin. Yksityisesti lapsia lähetettiin myös Yhdysvaltoihin, ja kaikkiaan brittiläisiä lapsia siirrettiin ulkomaille noin 19 000.

Ulkomaisten evakuointien suunnittelua

Ison-Britannian hallitus sai jo vuoden 1939 alussa Brittiläisen Kansainyhteisön maista yhteydenottoja, joissa ilmaistiin halukkuus ottaa vastaan esimerkiksi lapsia ja vanhuksia. Tuolloin hallitus piti vieraisiin maihin suuntautuvia evakuointeja tarpeettomina ja turhaa levottomuutta herättävinä.  Maailmansodan syttyessä kansalaiset ryhtyivät kuitenkin yksityisesti lähettämään lapsia pois kotimaasta. Tällaisissa tapauksissa lapsia lähetettiin usein esimerkiksi ulkomailla asuvien sukulaisten hoiviin.

Vuonna 1940 Britannian hallitus päätti perustaa komitean selvittämään ulkomaille suuntautuviin lastensiirtoihin liittyviä kysymyksiä. Lisäksi lastensiirtoja organisoimaan perustettiin Children’s Overseas Reception Board (CORB) -järjestö. Suunnitelmat lasten siirtämisestä vieraisiin maihin kohtasivat vastustusta esimerkiksi pääministeri Winston Churchillin taholta, mutta hallituksessa tehtiin kuitenkin päätös aloittaa lastensiirrot ulkomaille. Päätös lastensiirtojen aloittamisesta ei ollut yksinkertainen myöskään Suomessa, jossa asia herätti mielipiteitä sekä puolesta että vastaan niin talvi- kuin jatkosodan alussa.

Britanniassa mahdollisuus lähettää lapset pois sotaa käyvästä maasta herätti runsaasti kiinnostusta lasten vanhemmissa. Perusteet lasten lähettämisestä julkaistiin kesäkuussa, ja hakemuksia saapui nopeassa ajassa yli 200 000. Tämä herätti huolta maan hallituksessa, jossa korostettiin, että väestön laajamittainen siirto vieraisiin maihin ei ollut tarkoituksenmukaista ja että matkaan lähetettäisiin ainoastaan rajoitettu määrä lapsia.

Siirtojen takkuileva aloitus

Ulkomaille suuntautuneiden lastensiirtojen kustannukset olivat huomattavasti suuremmat kuin maan sisällä tapahtuneiden siirtojen. Tämä herätti kansalaisten keskuudessa huolta siitä, voisivatko vain varakkaat perheet lähettää lapsensa turvaan ulkomaille. CORB pyrki aktiivisesti vastustamaan väitettä siirtojen elitistisyydestä ja tekikin esimerkiksi päätöksen maksaa köyhemmistä perheistä tulevien lasten laivamatkat.

Siirto-operaation alkaminen vaarantui heinäkuussa, kun saksalainen sukellusvene upotti Kanadaan matkalla olleen aluksen. Tapahtuneen jälkeen Britannian hallitus päätti lykätä siirtojen aloittamista heikentyneen turvallisuustilanteen vuoksi. Lasten lähettäminen ulkomaille yksityistä kautta sai kuitenkin jatkua.

Tämä herätti runsaasti kritiikkiä kansalaisissa. Monet katsoivat hallituksen asettavan kansalaiset eriarvoiseen asemaan, kun rikkailla perheillä oli edelleen mahdollisuus kuljettaa lapsensa turvaan sodalta. Pian päätös CORB-ohjelman keskeyttämisestä kumottiin, vaikka pääministeri Churchill ilmaisikin huolensa kuljetusten turvallisuudesta.

Heinäkuussa ensimmäiset matkaan lähetettävät lapset oli valittu ja meren taakse suuntautuvat matkat pääsivät alkamaan. Ensimmäinen laiva lähti Liverpoolista kohti Kanadaa 21.7.1940. Kaikkiaan heinäkuun ja syyskuun puolivälin välisenä aikana matkaan lähti kaikkiaan 16 lapsia kuljettanutta alusta.

Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että vieraisiin maihin lähetetyillä lapsilla kokemus oli vaikeampi kuin maan sisällä evakuoiduilla lapsilla, jotka matkustivat useimmiten yhdessä koulutovereidensa ja opettajiensa kanssa. Vieraisiin maihin lähetetyt lapset sen sijaan kohtasivat evakuoinnin herättämät tunteet yleensä yksin ilman tuttuja ihmisiä.

Evakuointioperaation karmea päätös

Jo ennen kuljetusten aloittamista osa hallituksen jäsenistä oli ilmaissut huolensa kuljetusten vaarallisuudesta. Nämä pelot osoittautuivat alkusyksyn aikana aiheellisiksi. Jo elokuun lopulla yksi lapsia kuljettanut alus joutui hyökkäyksen kohteeksi, mutta tapauksesta selvittiin säikähdyksellä.

Monien pahimmat pelot kävivät kuitenkin toteen vain muutamaa viikkoa myöhemmin, kun Kanadaan matkalla ollut SS City of Benares -alus upotettiin 17. päivänä syyskuuta. Saksalaisen sukellusveneen hyökkäyksessä menehtyi 77 lasta ja lähes 180 aikuista.

Onnettomuus oli kova takaisku Ison-Britannian hallitukselle ja CORB-järjestölle. Sen johtajana toiminut Geoffrey Shakespeare myönsi turvallisuusriskin kasvaneen mutta harkitsi siitä huolimatta kuljetusten jatkamista. Pääministeri Churchill, joka oli vastustanut siirtoja alusta saakka, pitäytyi kannassaan entistä vahvemmin. Lopulta syyskuun lopulla tehtiin päätös lakkauttaa CORB:in organisoimat lastensiirrot.

Lakkauttamispäätökseen eivät kuitenkaan sisältyneet yksityiset matkat, jotka saivat edelleen jatkua. Tämä herätti jälleen keskustelua vieraisiin maihin suuntautuneiden matkojen elitistisyydestä. Kritiikistä huolimatta lastensiirtoja ei enää aloitettu uudelleen hallituksen alaisuudessa.

Lapset sijoituskohteissaan

CORB:in järjestämät kuljetukset lopetettiin virallisesti 2.10.1940, jolloin järjestön alaisuudessa vieraisiin maihin oli siirretty yhteensä noin 2 600 lasta. Järjestön toiminta ei kuitenkaan loppunut kokonaan, vaan sen tärkeäksi tehtäväksi jäi yhteyden pitäminen evakuoitujen lasten ja heidän vanhempiensa välillä. Järjestön tehtävänä oli huolehtia myös lasten palauttamisesta kotimaahan sodan jälkeen. CORB:in tavoitteena oli järjestää paluukuljetus kaikille lapsille sodan päätyttyä, mutta pieni osa lapsista palasi jo sodan aikana.

Lapset asuivat sijoitusmaassa pääasiassa yksityisten ihmisten luona. Osa lapsista asui samassa perheessä koko oleskeluaikansa, kun taas osa joutui vaihtamaan asuinpaikkaa jopa useita kertoja. Ulkomaille lähetetyt lapset olivat lähtöhetkellä iältään viidestä viiteentoista vuotiaita. Etenkin vanhemmat lapset ehtivät usein siirtyä ylemmälle koulutusasteelle tai aloittaa asepalveluksen sijoitusmaassa ollessaan.

Suomalaisiin sotalapsiin verrattuna brittiläisten lasten sijoittumista uuteen maahan helpotti se, että heidän ei tarvinnut opetella uutta kieltä. Vieraan maan erilainen kulttuuri vaati kuitenkin myös heiltä sopeutumista, joka ei sujunut kaikilta yhtä helposti.

Sota Euroopassa päättyi Saksan antautumiseen toukokuussa 1945, jonka jälkeen CORB:in organisoimat paluukuljetukset pääsivät alkamaan. Suomalaisten ja brittiläisten sotalasten kokemuksissa on samankaltaisuuksia myös paluun osalta, sillä osalle molempien maiden lapsista se oli hyvin traumaattinen kokemus. He olivat olleet poissa useiden vuosien ajan, ja monet olivat vieraantuneet vanhemmistaan ja sisaruksistaan. Myös elintaso sijoitusmaassa oli yleensä ollut parempi, ja paluu sodan runtelemaan kotimaahan oli vaikeaa.

Britannian hallituksen näkökulmasta paluukuljetukset sujuivat pääosin hyvin, ja CORB-järjestön toiminta päätettiin lopettaa helmikuussa 1946. Suurin osa lapsista palasi takaisin Britanniaan vuoteen 1947 mennessä, mutta pieni osa jäi sijoitusmaahansa pysyvästi.

Sotalapset sodan jälkeen

Toisen maailmansodan päätyttyä Isossa-Britanniassa käynnistyivät suurimittaiset jälleenrakennustyöt sodan aiheuttamien tuhojen korjaamiseksi. Aineellisten vahinkojen varjoon jäi sotalasten suuri joukko, joka ei juuri saanut tukea yhteisöllisellä tai yksilöllisellä tasolla. Tilanne oli hyvin samankaltainen kaikissa niissä maissa, joissa lapsia lähetettiin pois vanhempiensa luota toisen maailmansodan aikana.

Joutumisella pois tutusta elämänpiiristä lapsuusaikana on monia pitkäaikaisia seurauksia. Useissa tutkimuksissa on todettu sotalasten kärsivän esimerkiksi juurettomuuden tunteesta. Toisaalta sotalapsuus ei ole ollut kaikille pelkästään negatiivinen kokemus, vaan sen on saatettu kokea esimerkiksi lisänneen ymmärrystä vieraita kulttuureja kohtaan.

Vuonna 1940 ulkomaisia evakuointeja suunniteltaessa Isossa-Britanniassa ei juurikaan kiinnitetty huomiota niihin psyykkisiin ongelmiin, joita lasten erottaminen vanhemmista saattaisi aiheuttaa. Vielä tänäkään päivänä lastensiirtojen pitkäaikaisista vaikutuksista ei maassa ole juurikaan puhuttu valtiollisella tasolla.

 

Kirjoittaja on Oulun yliopiston historian opiskelija, joka tutkii pro gradu-tutkielmassaan sotalapsuudesta kertomisen tapoja ja sotalapsiyhdistystoiminnan merkitystä sotalapsille.

Tiedot Britannian lastensiirroista perustuvat pääosin Martin Parsonsin kirjaan War Child. Children Caught in Conflict (2008).

Julkaisu: Havina
Numero: 1/2016
Julkaisupäivämäärä: 12.6.2016
Julkaisija: Oulun yliopisto, Historiatieteet
Päätoimittajat: Matti Salo
ISSN: 1798-1530
URL: http://www.oulu.fi/hutk/historia/opiskelu/Havina/